2024-09-14 07:30:00
Peter hoitaa vaikeaa synnytystä Ed McDonaldin tilalla: saadaanko vasikka ulos hengissä ja pelastuuko emä? Julian hoitaa tonnin painoista clydesdalenhevosta nimeltään Howard. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 10 jakso 3.
2024-09-14 08:15:00
Peter lähtee naapuritilalle ja yrittää pelastaa vakavasti sairaan lampaan hengen. Paddy-cockerspanielilla on epätavallinen tyrä, minkä korjaamiseksi Julianin täytyy pohtia uusi keino. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 10 jakso 4.
2024-09-14 09:00:00
Jeremy Wade etsii makeanveden hirviökaloja yleensä maailman kaukaisimmista kolkista, mutta viimeisimmät raportit tappajakaloista tulevat yllättävästi Yhdysvalloista. Äärimmäisyyksiin pyrkivä kalastaja Jeremy Wade etsii petokaloja, jotka ovat mieltyneet ihmislihan makuun. Jeremy näyttää rikosteknisin keinoin, miten petojen anatomia on rakentunut tappamista varten. Britannia, dokumenttisarja, 2011. kausi 4 jakso 1.
2024-09-14 09:50:00
Jeremy matkustaa Venäjän Amur-joelle, missä kolmen miehen mystinen kuolema näyttää olevan yhteydessä piileskelevään makeanveden jättiläiseen. Jostain syystä kukaan ei halua, että Jeremy löytää sen.. Äärimmäisyyksiin pyrkivä kalastaja Jeremy Wade etsii petokaloja, jotka ovat mieltyneet ihmislihan makuun. Jeremy näyttää rikosteknisin keinoin, miten petojen anatomia on rakentunut tappamista varten. Britannia, dokumenttisarja, 2011. kausi 4 jakso 2.
2024-09-14 10:40:00
Dan O'Neill etsii, kuvaa ja mittaa maapallon suurimpia saalistavia haita. Neptune-saaret ovat täydellinen paikka valkohaiden havainnoimiseen. Tutkimusmatkailija, biologi ja luonnonsuojelija Dan O'Neill kulkee isojen eläinten jäljissä maailmassa. Miten luonnon jättiläiset ovat selvinneet ennen ja millaista niiden elämä on nykyisin? Britannia, dokumenttisarja, 2023. kausi 1 jakso 5.
2024-09-14 11:30:00
Steve Backshall ja Michaela Strachan seuraavat villamammutin ja sapelihammaskissan kaltaisten superpetojen nousua. Nyt selviää, miten nämä otukset pystyivät elämään ankarissa olosuhteissa. Luontotutkija Steve Backshall ja luonto-ohjelmien juontaja Michaela Strachan vievät katsojat matkalle keskelle jääkautta. Kanada, dokumenttisarja, 2022.
2024-09-14 12:15:00
Miksi jättimäinen villakarvamammutti kuoli sukupuuttoon? Ainutlaatuiset löydöt saattavat auttaa ratkaisemaan mysteerin. Uudet löydöt selittävät, miten jättipedot aina T-Rexeistä villamammutteihin kehittyivät maapallon valtiaiksi, miksi ne kasvoivat niin suuriksi, ja mikä käynnisti lajien katoamisen. Britannia, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 3.
2024-09-14 13:10:00
Mistä, miten ja milloin tuntemamme lajit ovat tulleet? Nykytieteen keinoin on pystytty selvittämään lajien kehityskulkuja, minkä perusteella voidaan kertoa eläinkolonisaation historiaa. Ranska, dokumenttisarja, 2019.
2024-09-14 14:00:00
Jaksossa esitellään eri luontoisia leijonia ja seurataan niiden tutustumis- ja metsästysretkiä asuinympäristöönsä. Syntyy konflikti, kun emot palaavat uusien poikasten kanssa. Sarjassa seurataan leijonanpentujen elämää ja kasvua. Samalla tulevat tutuksi leijonien elämän vaikeudet ja voitot. Saksa, dokumenttisarja, 2023.
2024-09-14 14:55:00
Nälkä tekee leijonanpennuista väkivaltaisia ja perhesuhteet ovat monimutkaisia. Urosleijonat luottavat saalistuksessa nopealiikkeisempiin naaraisiin. Vastassa on ilmastonmuutos ja muita haasteita. Sarjassa seurataan leijonanpentujen elämää ja kasvua. Samalla tulevat tutuksi leijonien elämän vaikeudet ja voitot. Saksa, dokumenttisarja, 2023. kausi 1 jakso 2.
2024-09-14 15:45:00
Oloborr nousee johtamaan laumaa, jonka ravinto koostuu pääasiassa puhvelista. Johtajana Oloborr ei kuitenkaan saavuta dominoivaa hallitsijuutta. Ryhmän sisäiset jännitteet kasvavat. Sarjassa seurataan leijonanpentujen elämää ja kasvua. Samalla tulevat tutuksi leijonien elämän vaikeudet ja voitot. Saksa, dokumenttisarja, 2023. kausi 1 jakso 3.
2024-09-14 16:40:00
Jorge selostaa Argentiinassa miekkavalaiden rantautumistekniikkaa. Meribiologi tutkii Etelä-Afrikassa kapinsuulan saalistustekniikoita ja sukeltaa 20 metrin syvyyteen sardiiniparvien lähelle. Miten eläimet keksivät uusia tapoja pyydystää ja tappaa saalista? Tutkijat selittävät merieläinten käyttämiä moninaisia temppuja ja taktiikoita. Ranska, dokumenttisarja, 2020. kausi 1 jakso 2.
2024-09-14 17:30:00
Belgian purot ja joet tarjoavat asuinpaikan lukemattomille majaville, ovelille ruohokäärmeille ja urospuolisille piikkikaloille, jotka rakentavat pesät ja osoittautuvat hyvin huolehtivaisiksi isiksi. Villi ja upea Belgian luonto tulee tutuksi tässä kolmiosaisessa sarjassa. Belgian villit alueet opettavat katsomaan luontoäitiä aivan uudessa valossa. Etelä-Afrikka, dokumentti, 2023.
2024-09-14 18:20:00
Muuttolinnut aloittavat matkansa etelästä ja tekevät välilaskun pysähdyspaikalle Belgian maaseudulla. Kurkien kokoontuminen ja näyttävä lentoonlähtö on henkeäsalpaava esitys. Villi ja upea Belgian luonto tulee tutuksi tässä kolmiosaisessa sarjassa. Belgian villit alueet opettavat katsomaan luontoäitiä aivan uudessa valossa. Etelä-Afrikka, dokumentti, 2023. kausi 1 jakso 2.
2024-09-14 19:10:00
Belgian metsät kätkevät epätavallista käytöstä: muurahaiskorento vie saaliinsa väkisin hiekkatunneleihin toukkien ruuaksi. Lihansyöjäkihokki nappaa varomattomat hyönteiset limaisilla lonkeroillaan. Villi ja upea Belgian luonto tulee tutuksi tässä kolmiosaisessa sarjassa. Belgian villit alueet opettavat katsomaan luontoäitiä aivan uudessa valossa. Etelä-Afrikka, dokumentti, 2023. kausi 1 jakso 3.
2024-09-14 20:00:00
Haaskansyöjät kuten korppikotkat ja hyeenat ovat kaikkein väärinymmärretyimpiä eläimiä. Näiden uskomattomien ja korvaamattomien eläinten elämän on täynnä yllättäviä asioita. Seuraa Afrikan savannilla asuvien norsujen, gepardien, hyeenojen, korppikotkien, leijonien ja monen muun mahtavan lajin elämää. Britannia, dokumenttisarja, 2023. kausi 1 jakso 2.
2024-09-14 20:50:00
Seuraa puumien ja kolibrien salaista elämää, lennä kondorinkotkien kanssa korkealle jäävuorihuippujen ylle, lähde kajakkien ja n ratsumiesten eli gauchojen mukaan kokoamaan villihevosia. Kolmiosaisessa sarjassa kuullaan yllättäviä tarinoita epätavallisista elämistä ja ihmisistä, jotka elävät ssa tulivuorten, jäätiköiden, aavikoiden ja petollisten merien maisemissa. Britannia, dokumenttisarja, 2015.
2024-09-14 21:40:00
Seuraamme jatkuvan tuulen polkua, joka pyyhkii Andien huipuilta itään n aavikon läpi, mistä löytyy täysin oma maailmansa täynnä maroja, pingviinejä ja guanakoja eli n omia kameleita. Kolmiosaisessa sarjassa kuullaan yllättäviä tarinoita epätavallisista elämistä ja ihmisistä, jotka elävät ssa tulivuorten, jäätiköiden, aavikoiden ja petollisten merien maisemissa. Britannia, dokumenttisarja, 2015. kausi 1 jakso 2.
2024-09-14 22:35:00
Rannikolla on mittaa 6 500 kilometriä alkaen Kap Hornista, missä pingviinit kasvattavat poikasensa kivien päällä, aina pohjoiseen, missä valtavat merinorsut taistelevat paikoista kuumalla aavikolla. Kolmiosaisessa sarjassa kuullaan yllättäviä tarinoita epätavallisista elämistä ja ihmisistä, jotka elävät ssa tulivuorten, jäätiköiden, aavikoiden ja petollisten merien maisemissa. Britannia, dokumenttisarja, 2015. kausi 1 jakso 3.
2024-09-14 23:25:00
Eläinlääkäri Amanda pelastaa sokean lemmikkipaviaanin hengen. Eläinlääkäri Charlotte amputoi muurahaiskävyn jalan. Kaksi nuorta paviaania on karannut. Tavataan ärhäkkä varaani. Lilongwen eläinsuojelujärjestö Afrikan Malawissa pelastaa ja kuntouttaa loukkaantuneita ja orvoksi jääneitä eläimiä. Tavoitteena on palauttaa eläimet takaisin sinne minne ne kuuluvat eli luontoon. Kanada, dokumenttisarja, 2020. kausi 2 jakso 1.
2024-09-15 00:15:00
Äärimmäisissä olosuhteissa elävät eläimet ovat kehittäneet ainutlaatuisia tekniikoita selvitäkseen ankarista haasteista ja pysyäkseen hengissä. Nyt pääsevät esille luonnon villeimmät, uskomattomimmat ja joskus oudoimmatkin eläimet. Ne ovat sopeutuneet elämään maapallon jokaisessa kolkassa. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 2 jakso 5.
2024-09-15 01:05:00
Kiinniottajat ajavat lupaavalta näyttävän hevoslauman kukkukoille ja järjestävät suojapaikan tammoille ja uusille varsoille. Hawk alkaa hoitaa ongelmallisen Blaze-hevosen tapausta. Alkuperäisväestöön kuuluvat paikalliset, ekspatriaatit amerikkalaissiirtolaiset ja hevosten erikoiskouluttajat ryhtyvät pelastamaan majesteettisia villihevosia. Kanada, 2020. kausi 1 jakso 6.
2024-09-15 01:50:00
Pip-härän sorkat tarvitsevat kipeästi huoltoa, mutta eläin ei suostu makuulle, että Peter voisi hoitaa tehtävän. Julian ja Katy leikkaavat Bertie-beaglen jalan Boroughbridgessa. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 10 jakso 10.
2024-09-15 02:35:00
Amadeus-alpakka on saanut ikävän vaurion silmäänsä tikusta. Peter tervehtii vanhoja Australian tuttuja, kun allapäin oleva vallabin poikanen saapuu vastaanotolle. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 10 jakso 11.
2024-09-15 03:20:00
Eläinlääkäri Amanda pelastaa sokean lemmikkipaviaanin hengen. Eläinlääkäri Charlotte amputoi muurahaiskävyn jalan. Kaksi nuorta paviaania on karannut. Tavataan ärhäkkä varaani. Lilongwen eläinsuojelujärjestö Afrikan Malawissa pelastaa ja kuntouttaa loukkaantuneita ja orvoksi jääneitä eläimiä. Tavoitteena on palauttaa eläimet takaisin sinne minne ne kuuluvat eli luontoon. Kanada, dokumenttisarja, 2020. kausi 2 jakso 1.
2024-09-15 04:10:00
Äärimmäisissä olosuhteissa elävät eläimet ovat kehittäneet ainutlaatuisia tekniikoita selvitäkseen ankarista haasteista ja pysyäkseen hengissä. Nyt pääsevät esille luonnon villeimmät, uskomattomimmat ja joskus oudoimmatkin eläimet. Ne ovat sopeutuneet elämään maapallon jokaisessa kolkassa. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 2 jakso 5.
2024-09-15 05:00:00
Kiinniottajat ajavat lupaavalta näyttävän hevoslauman kukkukoille ja järjestävät suojapaikan tammoille ja uusille varsoille. Hawk alkaa hoitaa ongelmallisen Blaze-hevosen tapausta. Alkuperäisväestöön kuuluvat paikalliset, ekspatriaatit amerikkalaissiirtolaiset ja hevosten erikoiskouluttajat ryhtyvät pelastamaan majesteettisia villihevosia. Kanada, 2020. kausi 1 jakso 6.
2024-09-15 06:10:00
Peter poistaa patakintaan Wesley-terrierin vatsasta. Optikko huomaa vaivan tyttärensä Patch-kanilla. Julian tekee raskaan päätöksen silmän poistosta. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 10 jakso 5.
2024-09-15 06:55:00
Erikoisjaksossa nähdään synnytyksiä ja poikasia: Julian avustaa paikallisella tilalla lehmän vaikeaa poikimista. Daisy-kilillä on vakavia, näkökylyä haittaavia silmävaivoja. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 10 jakso 6.
2024-09-15 07:40:00
Julian saa hätäkutsun Jackie Barlowin alpakkatilalle. Elämän palautuessa normaaliin covid-pandemian jälkeen Peter palaa Greenien tilalle, missä odottaa paljon työtä eläinlääkärille. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 10 jakso 7.
2024-09-15 08:25:00
Seuraa puumien ja kolibrien salaista elämää, lennä kondorinkotkien kanssa korkealle jäävuorihuippujen ylle, lähde kajakkien ja n ratsumiesten eli gauchojen mukaan kokoamaan villihevosia. Kolmiosaisessa sarjassa kuullaan yllättäviä tarinoita epätavallisista elämistä ja ihmisistä, jotka elävät ssa tulivuorten, jäätiköiden, aavikoiden ja petollisten merien maisemissa. Britannia, dokumenttisarja, 2015.
2024-09-15 09:20:00
Seuraamme jatkuvan tuulen polkua, joka pyyhkii Andien huipuilta itään n aavikon läpi, mistä löytyy täysin oma maailmansa täynnä maroja, pingviinejä ja guanakoja eli n omia kameleita. Kolmiosaisessa sarjassa kuullaan yllättäviä tarinoita epätavallisista elämistä ja ihmisistä, jotka elävät ssa tulivuorten, jäätiköiden, aavikoiden ja petollisten merien maisemissa. Britannia, dokumenttisarja, 2015. kausi 1 jakso 2.
2024-09-15 10:10:00
Rannikolla on mittaa 6 500 kilometriä alkaen Kap Hornista, missä pingviinit kasvattavat poikasensa kivien päällä, aina pohjoiseen, missä valtavat merinorsut taistelevat paikoista kuumalla aavikolla. Kolmiosaisessa sarjassa kuullaan yllättäviä tarinoita epätavallisista elämistä ja ihmisistä, jotka elävät ssa tulivuorten, jäätiköiden, aavikoiden ja petollisten merien maisemissa. Britannia, dokumenttisarja, 2015. kausi 1 jakso 3.
2024-09-15 11:05:00
Dinosaurusten ajoista lähtien eristyneen uden-Seelannin eläimistö on elänyt omillaan ja sen metsissä vaanivat jurakautiset pedot. Mystinen ja odottamaton tarina eksoottisesta ja eristyneestä saariryhmästä avautuu nyt uden-Seelannin villeimpien paikkojen ja kestävimpien pioneerien kertomana. Britannia, dokumenttisarja, 2016.
2024-09-15 12:05:00
Huippuälykkäistä papukaijoista vaarallisiin etanoihin ja taianomaisiin kiiltomatojen muodostelmiin tämä tarina kertoo uden-Seelannin villeimmistä paikoista ja kestävimmistä pioneereista. Mystinen ja odottamaton tarina eksoottisesta ja eristyneestä saariryhmästä avautuu nyt uden-Seelannin villeimpien paikkojen ja kestävimpien pioneerien kertomana. Britannia, dokumenttisarja, 2016. kausi 1 jakso 2.
2024-09-15 13:05:00
Koko historian ajan ovat maapallon olot jatkuvasti vaihdelleet kasvihuonekauden ja jääkauden välillä. Yksi tietty jääkausi on kovin jakso kylmää, minkä maapallo on koskaan kokenut. Maapallo kantaa merkkejä aurinkokunnassa sattuneista yhteentörmäyksistä, tulivuorten purkauksista ja maailmanlaajuisista ilmastokriiseistä. Sarjassa rekonstruoidaan näitä historiallisia katastrofeja. Saksa, dokumenttisarja, 2023. kausi 1 jakso 2.
2024-09-15 13:55:00
Vuodenajasta riippumatta eläinten täytyy löytää tarpeeksi ravintoa ja kumppani, niiden on kasvatettava poikaset ja sopeuduttava säähän. Onneksi niiden keinot ovat monet kausivaihteluista selviämiseen! Britannia, dokumenttisarja, 2016.
2024-09-15 14:50:00

2024-09-15 15:40:00

2024-09-15 16:30:00

2024-09-15 17:25:00
Afrikan "saalistajarannikkoa" hallitsevat leijonat, hait ja muut villieläimet. Kaikkien on kuitenkin kunnioitettava rannikon tasankoa, joka sanelee elämän ja kuoleman lait. Etelä-Afrikka, dokumentti, 2012.
2024-09-15 18:15:00
Sarjassa seurataan maapallon parhaita laumasaalistajia, kuten harmaasutta, sekä ihmisen ja delfiinin yllättävää yhteistyöskentelyä. Nyt nähdään saalistajien kekseliäimmät ja ovelimmat liikkeet. Australia, dokumenttisarja, 2022.
2024-09-15 19:10:00

2024-09-15 20:00:00
Savanni on matkojen ja löytöjen aluetta. Siellä kulkevat majesteettiset norsulaumat ja sitä halkoo Serengetin gnuiden jokavuotinen muuttoliike. Seuraa Afrikan savannilla asuvien norsujen, gepardien, hyeenojen, korppikotkien, leijonien ja monen muun mahtavan lajin elämää. Britannia, dokumenttisarja, 2023. kausi 1 jakso 3.
2024-09-15 20:45:00
Gepardi selviytyy polttavan kuumassa ympäristössä, koska se on laiha, sen vaaleassa turkissa on mustia täpliä, se pystyy hyperventiloimaan ja haihduttamaan sylkeä nuolemalla paljon. Ilmastonmuutoksen uhka on riski etenkin maapallon kuumilla alueilla, kuten Afrikassa asuville. Pystyvätkö mantereen uskomattomat elävät olennot sopeutumaan siihen vielä hetken? Espanja, Britannia, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 3.
2024-09-15 21:40:00
Äärimmäisissä olosuhteissa elävät lajit voivat hidastaa normaalia lisääntymiskiertoa. Villikoirat jouduttavat biologiaansa useilla viikoilla, jotta pennut säästyisivät kuumuuden vaaroilta. Ilmastonmuutoksen uhka on riski etenkin maapallon kuumilla alueilla, kuten Afrikassa asuville. Pystyvätkö mantereen uskomattomat elävät olennot sopeutumaan siihen vielä hetken? Espanja, Britannia, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 4.
2024-09-15 22:35:00
Karakali elää ympäristössä, missä maaperä ja kasvusto ovat saman värisiä. Hiljainen ja vaaniva eläin on maastoon sulautumisen mestari ja sopeutunut erityisen hyvin aavikoille ja savanneille. Ilmastonmuutoksen uhka on riski etenkin maapallon kuumilla alueilla, kuten Afrikassa asuville. Pystyvätkö mantereen uskomattomat elävät olennot sopeutumaan siihen vielä hetken? Espanja, Britannia, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 5.
2024-09-15 23:25:00
Jalkatulehdus pitkittää sukeltaja-antiloopin vapautusta luontoon. Eläinlääkäri Amanda jäljittää ja pannoittaa nuoren leijonan. Galako voi huonosti. Keskus saa uuden asukkaan, äkäisen harmaapapukaijan. Lilongwen eläinsuojelujärjestö Afrikan Malawissa pelastaa ja kuntouttaa loukkaantuneita ja orvoksi jääneitä eläimiä. Tavoitteena on palauttaa eläimet takaisin sinne minne ne kuuluvat eli luontoon. Kanada, dokumenttisarja, 2020. kausi 2 jakso 2.
2024-09-16 00:15:00
Eläinten täytyy jatkuvasti ylittää esteitä päästäkseen aikuisikään asti. Aina manteista obeisaan, jotkut eläimet ovat kehittäneet mitä erikoisempia sopeutumistapoja elääkseen vanhuuteen asti. Nyt pääsevät esille luonnon villeimmät, uskomattomimmat ja joskus oudoimmatkin eläimet. Ne ovat sopeutuneet elämään maapallon jokaisessa kolkassa. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 2 jakso 6.
2024-09-16 01:05:00
Lashway kutsuu seikkailunhaluisen ystävänsä, karjatilallisen Corneliuksen mukaan kiinniottoon Bald-vuorelle. Chief Jimmy valvoo paikallisyhteisössä tapahtuvaa hevosenkengitystä. Alkuperäisväestöön kuuluvat paikalliset, ekspatriaatit amerikkalaissiirtolaiset ja hevosten erikoiskouluttajat ryhtyvät pelastamaan majesteettisia villihevosia. Kanada, 2020. kausi 1 jakso 7.
2024-09-16 01:45:00
Julian joutuu tositoimiin avustaessaan pellolla sateessa poikivaa uuhea. Peter tekee hätäsektion viimeisillään raskaana olevalle shih tzu -koira Madgelle. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 10 jakso 12.
2024-09-16 02:30:00
Julianilla on käsissään hurja haaste, kun hän yrittää pelastaa erittäin isokokoisen syntymässä olevan vasikan hengen. Peter poistaa Margaretin koiralta kiveksen, jossa on syöpä. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 10 jakso 13.
2024-09-16 03:15:00
Jalkatulehdus pitkittää sukeltaja-antiloopin vapautusta luontoon. Eläinlääkäri Amanda jäljittää ja pannoittaa nuoren leijonan. Galako voi huonosti. Keskus saa uuden asukkaan, äkäisen harmaapapukaijan. Lilongwen eläinsuojelujärjestö Afrikan Malawissa pelastaa ja kuntouttaa loukkaantuneita ja orvoksi jääneitä eläimiä. Tavoitteena on palauttaa eläimet takaisin sinne minne ne kuuluvat eli luontoon. Kanada, dokumenttisarja, 2020. kausi 2 jakso 2.
2024-09-16 04:05:00
Eläinten täytyy jatkuvasti ylittää esteitä päästäkseen aikuisikään asti. Aina manteista obeisaan, jotkut eläimet ovat kehittäneet mitä erikoisempia sopeutumistapoja elääkseen vanhuuteen asti. Nyt pääsevät esille luonnon villeimmät, uskomattomimmat ja joskus oudoimmatkin eläimet. Ne ovat sopeutuneet elämään maapallon jokaisessa kolkassa. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 2 jakso 6.
2024-09-16 04:55:00
Lashway kutsuu seikkailunhaluisen ystävänsä, karjatilallisen Corneliuksen mukaan kiinniottoon Bald-vuorelle. Chief Jimmy valvoo paikallisyhteisössä tapahtuvaa hevosenkengitystä. Alkuperäisväestöön kuuluvat paikalliset, ekspatriaatit amerikkalaissiirtolaiset ja hevosten erikoiskouluttajat ryhtyvät pelastamaan majesteettisia villihevosia. Kanada, 2020. kausi 1 jakso 7.
2024-09-16 06:10:00
Luontokuvaaja Julz Braatvedt kuvaa Itä-Sambiassa kolmea villikoiralaumaa, jotka ovat nimeltään Manzit, Kakulit ja Haikarakolonia. Laumat asuttavat kolmea hyvin erilaista aluetta. Luontokuvaaja Julz Braatvedt lähtee Etelä-Luangwan kansallispuistoon Itä-Sambiaan, missä hän seuraa kolmea villikoiralaumaa kuuden viikon ajan kuivan kauden aikana. Britannia, dokumenttisarja, 2022.
2024-09-16 06:35:00
Julian saa hätäkutsun paikalliselle tilalle, missä lehmä ei pysty nousemaan seisaalleen. Peter yrittää pelastaa keuhkokuumetta sairastavan kolmeviikkoisen sfinx-kissa Dobbyn hengen. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 10 jakso 8.
2024-09-16 07:20:00
Jaksossa vietetään kansainvälistä koirien päivää. Julian on tehnyt paljon leikkauksia asiakkaidensa nelijalkaisille ystäville, mutta tilanne tuntuu erilaiselta, kun potilaana on oma uskollinen Emmy. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 10 jakso 9.
2024-09-16 08:05:00
Yläjärven rannoilta Niagaran putouksille, Isotjärvet vaikuttavat miljoonien ihmisten elämään. Jatkuvassa muutoksessa oleva ympäristö sisältää neljäsosan maailman makeasta vedestä. Pohjois-Amerikan Isotjärvet muodostavat maapallon suurimman makeanveden ekosysteemin. Yläjärven rannoilta Niagaran putouksille, järvialue kokonaisuudessaan vaikuttaa miljoonien ihmisten elämään. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2022.
2024-09-16 08:55:00
Ankarat talvet ovat pakottaneet Isojenjärvien asukkaat mukautumaan ympäristöönsä: liito-oravat loistavat pimeässä, korpit osaavat viedä susien ruuat ja mustakarhunpennut lämmittelevät lumipesässä. Pohjois-Amerikan Isotjärvet muodostavat maapallon suurimman makeanveden ekosysteemin. Yläjärven rannoilta Niagaran putouksille, järvialue kokonaisuudessaan vaikuttaa miljoonien ihmisten elämään. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 2.
2024-09-16 09:50:00
Kun kevät sulattaa lumet Isoiltajärviltä, paljastuu loistavia kiviä, legendaarisen merihirviön kutua ja maailman ainoa yhteyttävä selkärankainen, jonka avulla järvien alkuperää ymmärretään paremmin. Pohjois-Amerikan Isotjärvet muodostavat maapallon suurimman makeanveden ekosysteemin. Yläjärven rannoilta Niagaran putouksille, järvialue kokonaisuudessaan vaikuttaa miljoonien ihmisten elämään. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 3.
2024-09-16 10:40:00
Kolmannessa jaksossa seurataan monien muutosten vuodenaikaa aina Newfoundlandin vaarallisilta jyrkänteiltä karulle Tyynen valtameren rannikolle. Hudson Bay on suurten muuttoliikkeiden alkulähde. Laaja-alaisessa mutta samalla yksityiskohtaista tietoa täynnä olevassa sarjassa seurataan, miten eri vuodenajat vaikuttavat Kanadan eläimiin ja kasvustoon. Kanada, dokumenttisarja, 2017. kausi 1 jakso 3.
2024-09-16 11:30:00
Neljäs jakso paljastaa ankarimman vuodenajan tarinat. Vetäytyvä ilves seuraa äänettömästi lumijäniksiä, ja mustakarhuemo on talviunilla pentujensa kanssa lumen peittämässä luolassa. Laaja-alaisessa mutta samalla yksityiskohtaista tietoa täynnä olevassa sarjassa seurataan, miten eri vuodenajat vaikuttavat Kanadan eläimiin ja kasvustoon. Kanada, dokumenttisarja, 2017. kausi 1 jakso 4.
2024-09-16 12:25:00
Manda-vompatilla on hammaspulmia. Norfolkinpussiliito-orava ei selviä hengissä, ellei eläinlääkäri Bree pysty korjaamaan sen silmää. Auto on tönäissyt pitkäkaulakilpikonna MacGyveria. Byron Bayn villieläinsairaalan eläinlääkäri Bree ja hänen tiiminsä hoitavat Australian kaikenlaisia villieläimiä, pikkuruisista nokkasiileistä koaloihin ja kenguruihin, kiertävästä autosta käsin. Australia, dokumenttisarja, 2021. kausi 1 jakso 5.
2024-09-16 13:15:00
Julian hälytetään hoitamaan pahoin loukkaantunutta laamaa. Seuraavaksi hän hoitaa Butterfly-nimistä lehmää. Peter vierailee Thriskin suosikkiasiakkaittensa, vanhan viljelijäpariskunta Greenien luona. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2013. kausi 4 jakso 1.
2024-09-16 14:00:00
Jaksossa esitellään eri luontoisia leijonia ja seurataan niiden tutustumis- ja metsästysretkiä asuinympäristöönsä. Syntyy konflikti, kun emot palaavat uusien poikasten kanssa. Sarjassa seurataan leijonanpentujen elämää ja kasvua. Samalla tulevat tutuksi leijonien elämän vaikeudet ja voitot. Saksa, dokumenttisarja, 2023.
2024-09-16 14:50:00
Jaksossa listataan villieläimet, joilla on nopeimmat luonnossa löytyvät keinot tappaa saalis tai paeta paikalta. Mikä eläin nousee ykkössijalle? Eläimillä on monenlaisia uskomattomia, aikojen kuluessa kehittyneitä selviytymiskeinoja. Ohjelmassa listataan Top 20 parasta eläinlajia kussakin kategoriassa. Britannia, dokumenttisarja, 2022.
2024-09-16 15:40:00
Jaksossa listataan luonnon parhaat rakentajat, tutustutaan eläinten kekseliäisiin rakennustaitoihin eri puolilta maailmaa, ja paljastetaan, mikä eläin on luonnon oma mestarirakentaja. Eläimillä on monenlaisia uskomattomia, aikojen kuluessa kehittyneitä selviytymiskeinoja. Ohjelmassa listataan Top 20 parasta eläinlajia kussakin kategoriassa. Britannia, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 2.
2024-09-16 16:30:00
Jaksossa listataan luonnon mahtailevimmat ja näyttävimmät otukset ja myönnetään sitten pronssi-, hopea- ja kultasijat villieläinten parhaalle esiintyjälle. Eläimillä on monenlaisia uskomattomia, aikojen kuluessa kehittyneitä selviytymiskeinoja. Ohjelmassa listataan Top 20 parasta eläinlajia kussakin kategoriassa. Britannia, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 3.
2024-09-16 17:25:00
Jokin tuntematon vedenalainen otus terrorisoi Tyynenmeren tulivuorisaarella asuvaa muinaista kalastajayhdyskuntaa. Löytääkö Jeremy torahampaisen tappajan? Äärimmäisyyksiin pyrkivä kalastaja Jeremy Wade etsii petokaloja, jotka ovat mieltyneet ihmislihan makuun. Jeremy näyttää rikosteknisin keinoin, miten petojen anatomia on rakentunut tappamista varten. Britannia, dokumenttisarja, 2017. kausi 9 jakso 1.
2024-09-16 18:15:00
Seuraa puumien ja kolibrien salaista elämää, lennä kondorinkotkien kanssa korkealle jäävuorihuippujen ylle, lähde kajakkien ja n ratsumiesten eli gauchojen mukaan kokoamaan villihevosia. Kolmiosaisessa sarjassa kuullaan yllättäviä tarinoita epätavallisista elämistä ja ihmisistä, jotka elävät ssa tulivuorten, jäätiköiden, aavikoiden ja petollisten merien maisemissa. Britannia, dokumenttisarja, 2015.
2024-09-16 19:05:00
Alaskan valaat järjestäytyvät saalistamaan yhteistyöllä. Norjan valaat taistelevat sillistä miekkavalaiden kanssa. Miekkavalaat kiertävät kalaparvia yhteisrintamana ja nyrkkeilevät veden alla. Miten eläimet keksivät uusia tapoja pyydystää ja tappaa saalista? Tutkijat selittävät merieläinten käyttämiä moninaisia temppuja ja taktiikoita. Ranska, dokumenttisarja, 2020.
2024-09-16 20:00:00
Elokuvantekijä Braňo Molnár luo koskettavan kuvauksen Tonavasta. Joki on satojen eläin- ja kasvilajien asuinpaikka ja viime vuosina se on kokenut valtavia muutoksia. Britannia, dokumentti, 2021.
2024-09-16 20:55:00
Dokumentti kulkee Alblasserwaardin halki ja esittelee klassiseen hollantilaiseen maalaismaisemaan kätkeytyviä villieläimiä eri vuodenaikoina. Alankomaat, Britannia, dokumentti, 2022.
2024-09-16 21:50:00
Jura-vuoristo kuuluu maan vähemmän tunnettuihin alueisiin. Retki johtaa lähes koskemattomaan villiin luontoon vuodenaikojen läpi. Sveitsi Euroopan sydämessä on majesteettisten vuorten, vihreiden laaksojen, rosoisten maisemien ja välimerellisten järvien maa. Erilaisissa maastoissa elää ainutlaatuinen ja monimuotoinen eläimistö. Saksa, dokumenttisarja, 2018.
2024-09-16 22:45:00
Ticino on monimuotoinen, vahvojen kontrastien alue, mistä löytyvät mm. Tessinin Alppien rosoiset vuoret ja eteläkulman viehättävä Muggion laakso. Sveitsi Euroopan sydämessä on majesteettisten vuorten, vihreiden laaksojen, rosoisten maisemien ja välimerellisten järvien maa. Erilaisissa maastoissa elää ainutlaatuinen ja monimuotoinen eläimistö. Saksa, dokumenttisarja, 2018. kausi 1 jakso 2.
2024-09-16 23:35:00
Manda-vompatilla on hammaspulmia. Norfolkinpussiliito-orava ei selviä hengissä, ellei eläinlääkäri Bree pysty korjaamaan sen silmää. Auto on tönäissyt pitkäkaulakilpikonna MacGyveria. Byron Bayn villieläinsairaalan eläinlääkäri Bree ja hänen tiiminsä hoitavat Australian kaikenlaisia villieläimiä, pikkuruisista nokkasiileistä koaloihin ja kenguruihin, kiertävästä autosta käsin. Australia, dokumenttisarja, 2021. kausi 1 jakso 5.
2024-09-17 00:25:00
Metsät ja viidakot vilisevät elämää. Uuden-Seelannin snaressartenpingviineistä Madagaskarin lehtihäntäiseen gekkoon ja fossaan, useat lajit ovat löytäneet kotinsa puusta. Nyt pääsevät esille luonnon villeimmät, uskomattomimmat ja joskus oudoimmatkin eläimet. Ne ovat sopeutuneet elämään maapallon jokaisessa kolkassa. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 2 jakso 7.
2024-09-17 01:15:00
Xeni Gwet´in -vankkureiden saapuminen avaa vuosittaisen Williams Lake Stampede -tapahtuman. Kiinniottajat kilpailevat toisiaan ja Brittiläisen Kolumbian Merrittistä saapuneita joukkueita vastaan. Alkuperäisväestöön kuuluvat paikalliset, ekspatriaatit amerikkalaissiirtolaiset ja hevosten erikoiskouluttajat ryhtyvät pelastamaan majesteettisia villihevosia. Kanada, 2020. kausi 1 jakso 8.
2024-09-17 01:55:00
Julian hälytetään hoitamaan pahoin loukkaantunutta laamaa. Seuraavaksi hän hoitaa Butterfly-nimistä lehmää. Peter vierailee Thriskin suosikkiasiakkaittensa, vanhan viljelijäpariskunta Greenien luona. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2013. kausi 4 jakso 1.
2024-09-17 02:40:00
Julian hoitaa vakavasti sairasta vasikkaa. Peter, eläinlääkäri Helen ja johtava hoitaja Rachel lähtevät hoitamaan kaikkien aikojen vaarallisinta tapausta, sarvistaan kiinni jäänyttä villihirvasta. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2013. kausi 4 jakso 2.
2024-09-17 03:25:00
Manda-vompatilla on hammaspulmia. Norfolkinpussiliito-orava ei selviä hengissä, ellei eläinlääkäri Bree pysty korjaamaan sen silmää. Auto on tönäissyt pitkäkaulakilpikonna MacGyveria. Byron Bayn villieläinsairaalan eläinlääkäri Bree ja hänen tiiminsä hoitavat Australian kaikenlaisia villieläimiä, pikkuruisista nokkasiileistä koaloihin ja kenguruihin, kiertävästä autosta käsin. Australia, dokumenttisarja, 2021. kausi 1 jakso 5.
2024-09-17 04:15:00
Metsät ja viidakot vilisevät elämää. uden-Seelannin snaressartenpingviineistä Madagaskarin lehtihäntäiseen gekkoon ja fossaan, useat lajit ovat löytäneet kotinsa puusta. Nyt pääsevät esille luonnon villeimmät, uskomattomimmat ja joskus oudoimmatkin eläimet. Ne ovat sopeutuneet elämään maapallon jokaisessa kolkassa. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 2 jakso 7.
2024-09-17 05:05:00
Xeni Gwet´in -vankkureiden saapuminen avaa vuosittaisen Williams Lake Stampede -tapahtuman. Kiinniottajat kilpailevat toisiaan ja Brittiläisen Kolumbian Merrittistä saapuneita joukkueita vastaan. Alkuperäisväestöön kuuluvat paikalliset, ekspatriaatit amerikkalaissiirtolaiset ja hevosten erikoiskouluttajat ryhtyvät pelastamaan majesteettisia villihevosia. Kanada, 2020. kausi 1 jakso 8.
2024-09-17 06:15:00
Pip-härän sorkat tarvitsevat kipeästi huoltoa, mutta eläin ei suostu makuulle, että Peter voisi hoitaa tehtävän. Julian ja Katy leikkaavat Bertie-beaglen jalan Boroughbridgessa. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 10 jakso 10.
2024-09-17 07:00:00
Amadeus-alpakka on saanut ikävän vaurion silmäänsä tikusta. Peter tervehtii vanhoja Australian tuttuja, kun allapäin oleva vallabin poikanen saapuu vastaanotolle. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 10 jakso 11.
2024-09-17 07:45:00
Mahtava Limpopo-joki on elämää sykkivä suoni, joka rantamat pursuavat elämää ja tarjoavat asuinsijan Afrikan tunnetuimmille eläimille. Mashatu kertoo jännittävän tarinan menneiltä ajoilta. Toimintaa täynnä oleva seikkailu vie Afrikan viimeisen kesyttömän, majesteettisen villialueen halki. Kuuluisat luonnonihmeet ja eläinten spektaakkelimaiset esitykset esittäytyvät uudessa valossa. Etelä-Afrikka, dokumenttisarja, 2019. kausi 1 jakso 4.
2024-09-17 08:40:00
MalaMalan kuuluisa riistanhoitoalue käsittää 51 000 neliökilometriä kiehtovia maisemia, missä eläinten aktiivisuus on suurta ja niiden tarkkailumahdollisuudet kuuluvat Afrikan parhaimpiin. Toimintaa täynnä oleva seikkailu vie Afrikan viimeisen kesyttömän, majesteettisen villialueen halki. Kuuluisat luonnonihmeet ja eläinten spektaakkelimaiset esitykset esittäytyvät uudessa valossa. Etelä-Afrikka, dokumenttisarja, 2019. kausi 1 jakso 5.
2024-09-17 09:30:00
Leijonien saalistamat eläimet syövät yleensä silloin, kun saalistajat nukkuvat, eli auringon kuumimpaan aikaan. Lämpötilannousu vaikuttaa kuumilla alueilla asuvien eläinten käyttäytymiseen. Ilmastonmuutoksen uhka on riski etenkin maapallon kuumilla alueilla, kuten Afrikassa asuville. Pystyvätkö mantereen uskomattomat elävät olennot sopeutumaan siihen vielä hetken? Espanja, Britannia, dokumenttisarja, 2022.
2024-09-17 10:25:00
Leopardit elävät tuhansissa eri ekosysteemeissä aina Intian sateisista viidakoista Afrikan kuivimmille alueille. Laji osaa sopeutua lähes mihin tahansa ilmastoon ja ottamaan ravintonsa eri lähteistä. Ilmastonmuutoksen uhka on riski etenkin maapallon kuumilla alueilla, kuten Afrikassa asuville. Pystyvätkö mantereen uskomattomat elävät olennot sopeutumaan siihen vielä hetken? Espanja, Britannia, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 2.
2024-09-17 11:15:00
Savanni on matkojen ja löytöjen aluetta. Siellä kulkevat majesteettiset norsulaumat ja sitä halkoo Serengetin gnuiden jokavuotinen muuttoliike. Seuraa Afrikan savannilla asuvien norsujen, gepardien, hyeenojen, korppikotkien, leijonien ja monen muun mahtavan lajin elämää. Britannia, dokumenttisarja, 2023. kausi 1 jakso 3.
2024-09-17 12:20:00
Byron Bayn eläinsairaalassa arvioidaan Winnie-pelikaanin valmiutta luontoon vapautettavaksi. Orpo lentäväkoiranpentu Sunny on ollut takertuneena sähkölinjoihin jo kolme päivää. Byron Bayn villieläinsairaalan eläinlääkäri Bree ja hänen tiiminsä hoitavat Australian kaikenlaisia villieläimiä, pikkuruisista nokkasiileistä koaloihin ja kenguruihin, kiertävästä autosta käsin. Australia, dokumenttisarja, 2021. kausi 1 jakso 6.
2024-09-17 13:05:00
Julian hoitaa vakavasti sairasta vasikkaa. Peter, eläinlääkäri Helen ja johtava hoitaja Rachel lähtevät hoitamaan kaikkien aikojen vaarallisinta tapausta, sarvistaan kiinni jäänyttä villihirvasta. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2013. kausi 4 jakso 2.
2024-09-17 13:50:00
Nälkä tekee leijonanpennuista väkivaltaisia ja perhesuhteet ovat monimutkaisia. Urosleijonat luottavat saalistuksessa nopealiikkeisempiin naaraisiin. Vastassa on ilmastonmuutos ja muita haasteita. Sarjassa seurataan leijonanpentujen elämää ja kasvua. Samalla tulevat tutuksi leijonien elämän vaikeudet ja voitot. Saksa, dokumenttisarja, 2023. kausi 1 jakso 2.
2024-09-17 14:45:00
Elokuvantekijä Braňo Molnár luo koskettavan kuvauksen Tonavasta. Joki on satojen eläin- ja kasvilajien asuinpaikka ja viime vuosina se on kokenut valtavia muutoksia. Britannia, dokumentti, 2021.
2024-09-17 15:40:00
Belgian metsät kätkevät epätavallista käytöstä: muurahaiskorento vie saaliinsa väkisin hiekkatunneleihin toukkien ruuaksi. Lihansyöjäkihokki nappaa varomattomat hyönteiset limaisilla lonkeroillaan. Villi ja upea Belgian luonto tulee tutuksi tässä kolmiosaisessa sarjassa. Belgian villit alueet opettavat katsomaan luontoäitiä aivan uudessa valossa. Etelä-Afrikka, dokumentti, 2023. kausi 1 jakso 3.
2024-09-17 16:30:00
Dokumentti kulkee Alblasserwaardin halki ja esittelee klassiseen hollantilaiseen maalaismaisemaan kätkeytyviä villieläimiä eri vuodenaikoina. Alankomaat, Britannia, dokumentti, 2022.
2024-09-17 17:25:00
snorklaava turisti ja useita paikallisia kalastajia on kuollut uhrinsa lävistävän meriotuksen käsittelyssä Indonesian Sulawesissa. Jeremy matkustaa tapahtumapaikalle tutkimaan tapausta. Äärimmäisyyksiin pyrkivä kalastaja Jeremy Wade etsii petokaloja, jotka ovat mieltyneet ihmislihan makuun. Jeremy näyttää rikosteknisin keinoin, miten petojen anatomia on rakentunut tappamista varten. Britannia, dokumenttisarja, 2017. kausi 9 jakso 2.
2024-09-17 18:15:00
Seuraamme jatkuvan tuulen polkua, joka pyyhkii Andien huipuilta itään n aavikon läpi, mistä löytyy täysin oma maailmansa täynnä maroja, pingviinejä ja guanakoja eli n omia kameleita. Kolmiosaisessa sarjassa kuullaan yllättäviä tarinoita epätavallisista elämistä ja ihmisistä, jotka elävät ssa tulivuorten, jäätiköiden, aavikoiden ja petollisten merien maisemissa. Britannia, dokumenttisarja, 2015. kausi 1 jakso 2.
2024-09-17 19:10:00
Jorge selostaa Argentiinassa miekkavalaiden rantautumistekniikkaa. Meribiologi tutkii Etelä-Afrikassa kapinsuulan saalistustekniikoita ja sukeltaa 20 metrin syvyyteen sardiiniparvien lähelle. Miten eläimet keksivät uusia tapoja pyydystää ja tappaa saalista? Tutkijat selittävät merieläinten käyttämiä moninaisia temppuja ja taktiikoita. Ranska, dokumenttisarja, 2020. kausi 1 jakso 2.
2024-09-17 20:00:00
Noin 540 miljoonaa vuotta sitten mannerlaattojen liikkeet ja ilmastonvaihtelut saivat uusia elämänmuotoja raiteiltaan. Evoluutio jatkui siitä huolimatta ja onnistui jopa siirtymään maan kamaralle. Maapallo kantaa merkkejä aurinkokunnassa sattuneista yhteentörmäyksistä, tulivuorten purkauksista ja maailmanlaajuisista ilmastokriiseistä. Sarjassa rekonstruoidaan näitä historiallisia katastrofeja. Saksa, dokumenttisarja, 2023. kausi 1 jakso 3.
2024-09-17 20:50:00
Seuraa puumien ja kolibrien salaista elämää, lennä kondorinkotkien kanssa korkealle jäävuorihuippujen ylle, lähde kajakkien ja n ratsumiesten eli gauchojen mukaan kokoamaan villihevosia. Kolmiosaisessa sarjassa kuullaan yllättäviä tarinoita epätavallisista elämistä ja ihmisistä, jotka elävät ssa tulivuorten, jäätiköiden, aavikoiden ja petollisten merien maisemissa. Britannia, dokumenttisarja, 2015.
2024-09-17 21:45:00
Seuraamme jatkuvan tuulen polkua, joka pyyhkii Andien huipuilta itään n aavikon läpi, mistä löytyy täysin oma maailmansa täynnä maroja, pingviinejä ja guanakoja eli n omia kameleita. Kolmiosaisessa sarjassa kuullaan yllättäviä tarinoita epätavallisista elämistä ja ihmisistä, jotka elävät ssa tulivuorten, jäätiköiden, aavikoiden ja petollisten merien maisemissa. Britannia, dokumenttisarja, 2015. kausi 1 jakso 2.
2024-09-17 22:35:00
Rannikolla on mittaa 6 500 kilometriä alkaen Kap Hornista, missä pingviinit kasvattavat poikasensa kivien päällä, aina pohjoiseen, missä valtavat merinorsut taistelevat paikoista kuumalla aavikolla. Kolmiosaisessa sarjassa kuullaan yllättäviä tarinoita epätavallisista elämistä ja ihmisistä, jotka elävät ssa tulivuorten, jäätiköiden, aavikoiden ja petollisten merien maisemissa. Britannia, dokumenttisarja, 2015. kausi 1 jakso 3.
2024-09-17 23:30:00
Byron Bayn eläinsairaalassa arvioidaan Winnie-pelikaanin valmiutta luontoon vapautettavaksi. Orpo lentäväkoiranpentu Sunny on ollut takertuneena sähkölinjoihin jo kolme päivää. Byron Bayn villieläinsairaalan eläinlääkäri Bree ja hänen tiiminsä hoitavat Australian kaikenlaisia villieläimiä, pikkuruisista nokkasiileistä koaloihin ja kenguruihin, kiertävästä autosta käsin. Australia, dokumenttisarja, 2021. kausi 1 jakso 6.
2024-09-18 00:15:00
Luonnon älykkäimmät saaliseläimet käyttävät ainutlaatuisia keinoja pysyäkseen huomaamattomina, huiputtaakseen vihollisiaan, ja äärimmäisen tilanteen vaatiessa kostaakseen. Nyt pääsevät esille luonnon villeimmät, uskomattomimmat ja joskus oudoimmatkin eläimet. Ne ovat sopeutuneet elämään maapallon jokaisessa kolkassa. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 2 jakso 8.
2024-09-18 01:05:00
Hevosmiehillä on kova työ pysyä atleettisten Qayus-kesähevosten perässä. Kiinniottokausi on lopussa ja tiimin on joko sopeuduttava tilanteeseen tai myönnettävä epäonnistumisensa. Alkuperäisväestöön kuuluvat paikalliset, ekspatriaatit amerikkalaissiirtolaiset ja hevosten erikoiskouluttajat ryhtyvät pelastamaan majesteettisia villihevosia. Kanada, 2020. kausi 1 jakso 9.
2024-09-18 01:50:00
Maanviljelijä Richard Todd tuo yhden rakkaista puolivilleistä kissoistaan hoitoon. Pretty Tom ei kuitenkaan ole nimensä veroisesti kaunis, vaan Peter epäilee sen kasvoissa olevaa kyhmyä kasvaimeksi. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2013. kausi 4 jakso 3.
2024-09-18 02:35:00
Julian ottaa ylämaanlehmä Hildaa sarvista kiinni ja yrittää poistaa niiden välistä ison kyhmyn. Karitsoiden poikiminen alkaa ja Peter kutsutaan lammastilalle avustamaan synnytyksessä. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2013. kausi 4 jakso 4.
2024-09-18 03:20:00
Byron Bayn eläinsairaalassa arvioidaan Winnie-pelikaanin valmiutta luontoon vapautettavaksi. Orpo lentäväkoiranpentu Sunny on ollut takertuneena sähkölinjoihin jo kolme päivää. Byron Bayn villieläinsairaalan eläinlääkäri Bree ja hänen tiiminsä hoitavat Australian kaikenlaisia villieläimiä, pikkuruisista nokkasiileistä koaloihin ja kenguruihin, kiertävästä autosta käsin. Australia, dokumenttisarja, 2021. kausi 1 jakso 6.
2024-09-18 04:10:00
Luonnon älykkäimmät saaliseläimet käyttävät ainutlaatuisia keinoja pysyäkseen huomaamattomina, huiputtaakseen vihollisiaan, ja äärimmäisen tilanteen vaatiessa kostaakseen. Nyt pääsevät esille luonnon villeimmät, uskomattomimmat ja joskus oudoimmatkin eläimet. Ne ovat sopeutuneet elämään maapallon jokaisessa kolkassa. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 2 jakso 8.
2024-09-18 05:00:00
Hevosmiehillä on kova työ pysyä atleettisten Qayus-kesähevosten perässä. Kiinniottokausi on lopussa ja tiimin on joko sopeuduttava tilanteeseen tai myönnettävä epäonnistumisensa. Alkuperäisväestöön kuuluvat paikalliset, ekspatriaatit amerikkalaissiirtolaiset ja hevosten erikoiskouluttajat ryhtyvät pelastamaan majesteettisia villihevosia. Kanada, 2020. kausi 1 jakso 9.
2024-09-18 05:40:00
Luontokuvaaja Julz Braatvedt kuvaa Itä-Sambiassa kolmea villikoiralaumaa, jotka ovat nimeltään Manzit, Kakulit ja Haikarakolonia. Laumat asuttavat kolmea hyvin erilaista aluetta. Luontokuvaaja Julz Braatvedt lähtee Etelä-Luangwan kansallispuistoon Itä-Sambiaan, missä hän seuraa kolmea villikoiralaumaa kuuden viikon ajan kuivan kauden aikana. Britannia, dokumenttisarja, 2022.
2024-09-18 06:05:00
Helle nousee ja juomapaikat kuivuvat. Julz huolestuu huomatessaan leijonia Kakuli-lauman suosimalla juomapaikalla. Hän onnistuu koskettamaan villikoiraa ensimmäistä kertaa. Luontokuvaaja Julz Braatvedt lähtee Etelä-Luangwan kansallispuistoon Itä-Sambiaan, missä hän seuraa kolmea villikoiralaumaa kuuden viikon ajan kuivan kauden aikana. Britannia, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 2.
2024-09-18 06:30:00
Julian joutuu tositoimiin avustaessaan pellolla sateessa poikivaa uuhea. Peter tekee hätäsektion viimeisillään raskaana olevalle shih tzu -koira Madgelle. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 10 jakso 12.
2024-09-18 07:15:00
Julianilla on käsissään hurja haaste, kun hän yrittää pelastaa erittäin isokokoisen syntymässä olevan vasikan hengen. Peter poistaa Margaretin koiralta kiveksen, jossa on syöpä. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 10 jakso 13.
2024-09-18 08:00:00
Euroopassa asuu liki miljoona hirveä. Norjan suurimman järven Mjøsan länsipuoli on kuvankaunista aluetta, mistä alkaa hirvien asuinalue ja missä voidaan tutustua eläimeen ja sen ominaistapoihin. Euroopan kuusi suurinta, harvinaisinta ja nopeinta eläintä esittäytyvät: miten ilmasto vaikuttaa näihin eläimiin ja miten ne puolustavat elinympäristöjään ihmisen vaikutuksia vastaan? Saksa, dokumenttisarja, 2020. kausi 1 jakso 4.
2024-09-18 08:55:00
Doru on lähes julkkiksen aseman saanut ilves, joka vapautettiin Romaniasta Kroatiaan. Nelivuotias ilves on ensimmäinen Life Lynx -hankkeen useista Dinaarisille vuorille tuoduista eläimistä. Euroopan kuusi suurinta, harvinaisinta ja nopeinta eläintä esittäytyvät: miten ilmasto vaikuttaa näihin eläimiin ja miten ne puolustavat elinympäristöjään ihmisen vaikutuksia vastaan? Saksa, dokumenttisarja, 2020. kausi 1 jakso 5.
2024-09-18 09:45:00
Ahma on näätäeläimistä suurin. Laji elelee piilossa Suomen metsissä, raatelee hirviä ja onpa sen sanottu kaataneen täysikasvuisia karhuja ja hirviäkin. Euroopan kuusi suurinta, harvinaisinta ja nopeinta eläintä esittäytyvät: miten ilmasto vaikuttaa näihin eläimiin ja miten ne puolustavat elinympäristöjään ihmisen vaikutuksia vastaan? Saksa, dokumenttisarja, 2020. kausi 1 jakso 6.
2024-09-18 10:40:00
Norjan vuonot kuuluvat Euroopan vaikuttavimpiin luonnonmaisemiin. Vuonojen koskemattomilla niityillä, laaksoissa, vesiputouksilla ja vuorenhuipuilla elää poroja, härkiä ja kaloja. Saksa, dokumentti, 2021.
2024-09-18 11:30:00
Kesä on saapunut Skotlantiin. Päivät ovat pitkät ja ruokaa löytyy runsaasti. Lähde seuraamaan merikotkia, peuroja, oravia, saukkoja, majavia ja suulia maan useissa eli rannikko- ja järvikohteissa. Skotlannin salaisista villeissä paikoissa asuu yllättäviä eläimiä. Ohjelmaa on kuvattu neljän dramaattisen vuodenajan halki, ja tulos kertoo Skotlannin huikeiden eläinten tarinoita. Britannia, dokumenttisarja, 2021. kausi 1 jakso 2.
2024-09-18 12:20:00
Eläinlääkäri Breetä huolettaa itäisen harmaakengurunpoikasen, Sandyn, mahaan kerääntynyt ilma. Parta-agama Smaugin kurkkuun on juuttunut luu. Pöllökehrääjä Willow on pudonnut pesästään. Byron Bayn villieläinsairaalan eläinlääkäri Bree ja hänen tiiminsä hoitavat Australian kaikenlaisia villieläimiä, pikkuruisista nokkasiileistä koaloihin ja kenguruihin, kiertävästä autosta käsin. Australia, dokumenttisarja, 2021. kausi 1 jakso 7.
2024-09-18 13:10:00
Maanviljelijä Richard Todd tuo yhden rakkaista puolivilleistä kissoistaan hoitoon. Pretty Tom ei kuitenkaan ole nimensä veroisesti kaunis, vaan Peter epäilee sen kasvoissa olevaa kyhmyä kasvaimeksi. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2013. kausi 4 jakso 3.
2024-09-18 13:55:00
Oloborr nousee johtamaan laumaa, jonka ravinto koostuu pääasiassa puhvelista. Johtajana Oloborr ei kuitenkaan saavuta dominoivaa hallitsijuutta. Ryhmän sisäiset jännitteet kasvavat. Sarjassa seurataan leijonanpentujen elämää ja kasvua. Samalla tulevat tutuksi leijonien elämän vaikeudet ja voitot. Saksa, dokumenttisarja, 2023. kausi 1 jakso 3.
2024-09-18 14:45:00
Noin 540 miljoonaa vuotta sitten mannerlaattojen liikkeet ja ilmastonvaihtelut saivat uusia elämänmuotoja raiteiltaan. Evoluutio jatkui siitä huolimatta ja onnistui jopa siirtymään maan kamaralle. Maapallo kantaa merkkejä aurinkokunnassa sattuneista yhteentörmäyksistä, tulivuorten purkauksista ja maailmanlaajuisista ilmastokriiseistä. Sarjassa rekonstruoidaan näitä historiallisia katastrofeja. Saksa, dokumenttisarja, 2023. kausi 1 jakso 3.
2024-09-18 15:40:00
Seuraa puumien ja kolibrien salaista elämää, lennä kondorinkotkien kanssa korkealle jäävuorihuippujen ylle, lähde kajakkien ja n ratsumiesten eli gauchojen mukaan kokoamaan villihevosia. Kolmiosaisessa sarjassa kuullaan yllättäviä tarinoita epätavallisista elämistä ja ihmisistä, jotka elävät ssa tulivuorten, jäätiköiden, aavikoiden ja petollisten merien maisemissa. Britannia, dokumenttisarja, 2015.
2024-09-18 16:30:00
Seuraamme jatkuvan tuulen polkua, joka pyyhkii Andien huipuilta itään n aavikon läpi, mistä löytyy täysin oma maailmansa täynnä maroja, pingviinejä ja guanakoja eli n omia kameleita. Kolmiosaisessa sarjassa kuullaan yllättäviä tarinoita epätavallisista elämistä ja ihmisistä, jotka elävät ssa tulivuorten, jäätiköiden, aavikoiden ja petollisten merien maisemissa. Britannia, dokumenttisarja, 2015. kausi 1 jakso 2.
2024-09-18 17:20:00
Kaksi miestä katoaa syrjäisellä saarella Malesiassa ja Jeremy lähtee jahtaamaan mahdollista tappajaa. Hän seuraa todisteita vanhasta vihollisestaan jokihirviöstä, jota hän ei ole onnistunut pyytämään. Äärimmäisyyksiin pyrkivä kalastaja Jeremy Wade etsii petokaloja, jotka ovat mieltyneet ihmislihan makuun. Jeremy näyttää rikosteknisin keinoin, miten petojen anatomia on rakentunut tappamista varten. Britannia, dokumenttisarja, 2017. kausi 9 jakso 3.
2024-09-18 18:15:00
Rannikolla on mittaa 6 500 kilometriä alkaen Kap Hornista, missä pingviinit kasvattavat poikasensa kivien päällä, aina pohjoiseen, missä valtavat merinorsut taistelevat paikoista kuumalla aavikolla. Kolmiosaisessa sarjassa kuullaan yllättäviä tarinoita epätavallisista elämistä ja ihmisistä, jotka elävät ssa tulivuorten, jäätiköiden, aavikoiden ja petollisten merien maisemissa. Britannia, dokumenttisarja, 2015. kausi 1 jakso 3.
2024-09-18 19:05:00
Mariano on nähnyt Argentiinassa merilokkien ja valaiden välille kehittyneen vihamielisen suhteen. Biologi Ingrid on tutkinut vuosien ajan Namibian luurankorannikon merileijonia. Miten eläimet keksivät uusia tapoja pyydystää ja tappaa saalista? Tutkijat selittävät merieläinten käyttämiä moninaisia temppuja ja taktiikoita. Ranska, dokumenttisarja, 2020. kausi 1 jakso 3.
2024-09-18 20:00:00
Savanni on matkojen ja löytöjen aluetta. Siellä kulkevat majesteettiset norsulaumat ja sitä halkoo Serengetin gnuiden jokavuotinen muuttoliike. Seuraa Afrikan savannilla asuvien norsujen, gepardien, hyeenojen, korppikotkien, leijonien ja monen muun mahtavan lajin elämää. Britannia, dokumenttisarja, 2023. kausi 1 jakso 3.
2024-09-18 21:00:00
Okavangon suisto on jalokivi Afrikan erämaiden kruunussa. Maailman suurin sisämaan suistoalue ja kaksi miljoonaa hehtaaria suota kimaltelevat täysin vertaansa vailla olevia psykedeelisiä näytöksiä. Toimintaa täynnä oleva seikkailu vie Afrikan viimeisen kesyttömän, majesteettisen villialueen halki. Kuuluisat luonnonihmeet ja eläinten spektaakkelimaiset esitykset esittäytyvät uudessa valossa. Etelä-Afrikka, dokumenttisarja, 2019. kausi 1 jakso 3.
2024-09-18 21:55:00
Queenslandin koillisrannikkoa pitkin 2 300 kilometrin matkan ulottuva käsittää yli 900 saarta, ja jokaisella asuu ainutlaatuinen eläin- ja kasvilajisto. Neliosaisessa sarjassa tutkitaan riutan osia ja syvyyksiä, riutalla eläviä eläimiä ja laajalle levittäytyvän ekosysteemin koko kirjoa. Australia, dokumenttisarja, 2020. kausi 1 jakso 3.
2024-09-18 22:40:00
Rebeca palaa pelastustehtävästä Angolasta kahdeksan simpanssin kanssa. Vapautettavan ryhmän taitoja testataan. Suojelualueen mandrillien vapautusohjelma saa odottamattoman uuden jäsenen. Vuoden aikana Kongon tasavallassa kuvattu sarja kertoo tohtori Jane Goodallin simpanssien suojelualueen tarinan. Simpanssiryhmää valmistellaan vapautettavaksi luontoon. Britannia, dokumenttisarja, 2022. kausi 2 jakso 6.
2024-09-18 23:30:00
Eläinlääkäri Breetä huolettaa itäisen harmaakengurunpoikasen, Sandyn, mahaan kerääntynyt ilma. Parta-agama Smaugin kurkkuun on juuttunut luu. Pöllökehrääjä Willow on pudonnut pesästään. Byron Bayn villieläinsairaalan eläinlääkäri Bree ja hänen tiiminsä hoitavat Australian kaikenlaisia villieläimiä, pikkuruisista nokkasiileistä koaloihin ja kenguruihin, kiertävästä autosta käsin. Australia, dokumenttisarja, 2021. kausi 1 jakso 7.
2024-09-19 00:20:00
Aurinko säätelee liskojen, selkärangattomien, hyönteisten ja kalojen elämää. Eläimet saattavat näyttää alkukantaisilta, mutta kylmäveriset otukset ovat kehittäneet erikoislaatuisia selviytymistapoja. Nyt pääsevät esille luonnon villeimmät, uskomattomimmat ja joskus oudoimmatkin eläimet. Ne ovat sopeutuneet elämään maapallon jokaisessa kolkassa. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 2 jakso 9.
2024-09-19 01:10:00
Kauden viimeinen ajo on käynnissä ja tiimi kirittää vielä viimeiseen ponnistukseen. He yrittävät saada Qayus-hevosia kiinni viemällä ajon niitylle, mutta strategiasta syntyy erimielisyyksiä. Alkuperäisväestöön kuuluvat paikalliset, ekspatriaatit amerikkalaissiirtolaiset ja hevosten erikoiskouluttajat ryhtyvät pelastamaan majesteettisia villihevosia. Kanada, 2020. kausi 1 jakso 10.
2024-09-19 01:55:00
Julian tarkastaa kolmen päivän ikäisen vasikan, joka on lyyhistynyt ehkä bakteeritulehduksen takia. Paikallinen maanviljelijä Roland tuo Peterille vastasyntyneen karitsan, jonka päässä on kyhmy. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2013. kausi 4 jakso 5.
2024-09-19 02:40:00
Tilallinen Jackie soittaa Julianille, sillä kaksi hänen alpakkaansa on syönyt liikaa ruokakasasta, ja eläimet vaahtoavat suusta ja tukehtuvat. Niiden hengen pelastaminen on nyt minuuttipeliä. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2013. kausi 4 jakso 6.
2024-09-19 03:25:00
Eläinlääkäri Breetä huolettaa itäisen harmaakengurunpoikasen, Sandyn, mahaan kerääntynyt ilma. Parta-agama Smaugin kurkkuun on juuttunut luu. Pöllökehrääjä Willow on pudonnut pesästään. Byron Bayn villieläinsairaalan eläinlääkäri Bree ja hänen tiiminsä hoitavat Australian kaikenlaisia villieläimiä, pikkuruisista nokkasiileistä koaloihin ja kenguruihin, kiertävästä autosta käsin. Australia, dokumenttisarja, 2021. kausi 1 jakso 7.
2024-09-19 04:10:00
Aurinko säätelee liskojen, selkärangattomien, hyönteisten ja kalojen elämää. Eläimet saattavat näyttää alkukantaisilta, mutta kylmäveriset otukset ovat kehittäneet erikoislaatuisia selviytymistapoja. Nyt pääsevät esille luonnon villeimmät, uskomattomimmat ja joskus oudoimmatkin eläimet. Ne ovat sopeutuneet elämään maapallon jokaisessa kolkassa. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 2 jakso 9.
2024-09-19 05:00:00
Kauden viimeinen ajo on käynnissä ja tiimi kirittää vielä viimeiseen ponnistukseen. He yrittävät saada Qayus-hevosia kiinni viemällä ajon niitylle, mutta strategiasta syntyy erimielisyyksiä. Alkuperäisväestöön kuuluvat paikalliset, ekspatriaatit amerikkalaissiirtolaiset ja hevosten erikoiskouluttajat ryhtyvät pelastamaan majesteettisia villihevosia. Kanada, 2020. kausi 1 jakso 10.
2024-09-19 05:45:00
Helle nousee ja juomapaikat kuivuvat. Julz huolestuu huomatessaan leijonia Kakuli-lauman suosimalla juomapaikalla. Hän onnistuu koskettamaan villikoiraa ensimmäistä kertaa. Luontokuvaaja Julz Braatvedt lähtee Etelä-Luangwan kansallispuistoon Itä-Sambiaan, missä hän seuraa kolmea villikoiralaumaa kuuden viikon ajan kuivan kauden aikana. Britannia, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 2.
2024-09-19 06:05:00
Haikarakolonian asuttamalla rajamaalla koetaan järkytys. Korppikotkat, norsut, paviaanit ja hyeenat ovat Manzi-lauman kovaäänisiä naapureita. Kakuli-lauma katoaa. Luontokuvaaja Julz Braatvedt lähtee Etelä-Luangwan kansallispuistoon Itä-Sambiaan, missä hän seuraa kolmea villikoiralaumaa kuuden viikon ajan kuivan kauden aikana. Britannia, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 3.
2024-09-19 06:30:00
Jackie Barlown alpakka-tilalla on poikimisaika. Peter lähtee Länsi-Yorkshireen avaamaan uuden eläinsairaalan, jota hänen ystävänsä ja kollegansa pyörittävät. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2020. kausi 11 jakso 1.
2024-09-19 07:15:00
Peter kiirehtii vapaapäivänään Skeldaleen pelastamaan Richard Bellin karitsan hengen. Julian hoitaa huonokuntoista yksiviikkoista Noah-laamanvasaa Suzanne Bensonin vaelluskeskuksessa. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2020. kausi 11 jakso 2.
2024-09-19 08:00:00
Julian käy historiallisessa Harewood Housen kartanossa Leedsin lähellä tarkastamassa vuohet, jotka siirretään uuteen aitaukseen. Peter auttaa nuorta viljelijää, jonka lampailla on poikimisvaikeuksia. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2020. kausi 11 jakso 3.
2024-09-19 08:45:00
Pörröinen uros Matnoor hallitsee rautaisella otteellaan yli 30:n jäsenen katulaumaa, jonka mukana päästään tutkimaan kaupunkiympäristöä. Vanha alfauros Aarav valvoo villimpää mäkilaumaa. Kaksi katu-uskottavaa pitkähäntämakakien laumaa hallitsee Singaporen metsiä ja kaupunkien laitamia. Kyse on reviirisodista, alfa-urosten taistelusta ja röyhkeiden kädellisten elämän kiemuroista. Australia, dokumenttisarja, 2023.
2024-09-19 09:50:00
Mäkilauman tunkeutuminen toisen reviirille aiheuttaa pahaa verta. Sisarkunta suunnittelee Saran vauvan sieppaamista. Alfauros Loci huomaa, että vanha kilpailija on palannut kaupunkiin. Kaksi katu-uskottavaa pitkähäntämakakien laumaa hallitsee Singaporen metsiä ja kaupunkien laitamia. Kyse on reviirisodista, alfa-urosten taistelusta ja röyhkeiden kädellisten elämän kiemuroista. Australia, dokumenttisarja, 2023. kausi 1 jakso 2.
2024-09-19 10:50:00
Pohjois-Thaimaata hallitsevat vuoret ja viidakot. Alue kätkee sisäänsä kädellisiä, harvinaisia otuksia ja vuoristoheimoja. Pohjoisen vuoristometsien vihreän verhon takana on menossa muutos. Tornimaiset kalkkikivijyrkänteet, salaiset temppelit, kuhiseva Bangkokin kaupunki ja mahtavat metsät - Thaimaa on häikäisevän kauneuden pyhä valtakunta. Britannia, dokumenttisarja, 2017. kausi 1 jakso 3.
2024-09-19 11:40:00
Noin 540 miljoonaa vuotta sitten mannerlaattojen liikkeet ja ilmastonvaihtelut saivat uusia elämänmuotoja raiteiltaan. Evoluutio jatkui siitä huolimatta ja onnistui jopa siirtymään maan kamaralle. Maapallo kantaa merkkejä aurinkokunnassa sattuneista yhteentörmäyksistä, tulivuorten purkauksista ja maailmanlaajuisista ilmastokriiseistä. Sarjassa rekonstruoidaan näitä historiallisia katastrofeja. Saksa, dokumenttisarja, 2023. kausi 1 jakso 3.
2024-09-19 12:35:00
Nokkasiili Patsy on tullut tarkastuttamaan nokkarikkoaan. Olly-pelikaanin kurkkupussissa on iso repeämä, joka on hengenvaarallinen ellei sitä saada korjattua. Pussimäyrä Crash on ilman äitiä. Byron Bayn villieläinsairaalan eläinlääkäri Bree ja hänen tiiminsä hoitavat Australian kaikenlaisia villieläimiä, pikkuruisista nokkasiileistä koaloihin ja kenguruihin, kiertävästä autosta käsin. Australia, dokumenttisarja, 2021. kausi 1 jakso 8.
2024-09-19 13:20:00
Julian ottaa ylämaanlehmä Hildaa sarvista kiinni ja yrittää poistaa niiden välistä ison kyhmyn. Karitsoiden poikiminen alkaa ja Peter kutsutaan lammastilalle avustamaan synnytyksessä. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2013. kausi 4 jakso 4.
2024-09-19 14:05:00
Jorge selostaa Argentiinassa miekkavalaiden rantautumistekniikkaa. Meribiologi tutkii Etelä-Afrikassa kapinsuulan saalistustekniikoita ja sukeltaa 20 metrin syvyyteen sardiiniparvien lähelle. Miten eläimet keksivät uusia tapoja pyydystää ja tappaa saalista? Tutkijat selittävät merieläinten käyttämiä moninaisia temppuja ja taktiikoita. Ranska, dokumenttisarja, 2020. kausi 1 jakso 2.
2024-09-19 14:55:00
Queenslandin koillisrannikkoa pitkin 2 300 kilometrin matkan ulottuva käsittää yli 900 saarta, ja jokaisella asuu ainutlaatuinen eläin- ja kasvilajisto. Neliosaisessa sarjassa tutkitaan riutan osia ja syvyyksiä, riutalla eläviä eläimiä ja laajalle levittäytyvän ekosysteemin koko kirjoa. Australia, dokumenttisarja, 2020. kausi 1 jakso 3.
2024-09-19 15:45:00
Okavangon suisto on jalokivi Afrikan erämaiden kruunussa. Maailman suurin sisämaan suistoalue ja kaksi miljoonaa hehtaaria suota kimaltelevat täysin vertaansa vailla olevia psykedeelisiä näytöksiä. Toimintaa täynnä oleva seikkailu vie Afrikan viimeisen kesyttömän, majesteettisen villialueen halki. Kuuluisat luonnonihmeet ja eläinten spektaakkelimaiset esitykset esittäytyvät uudessa valossa. Etelä-Afrikka, dokumenttisarja, 2019. kausi 1 jakso 3.
2024-09-19 16:35:00
Rebeca palaa pelastustehtävästä Angolasta kahdeksan simpanssin kanssa. Vapautettavan ryhmän taitoja testataan. Suojelualueen mandrillien vapautusohjelma saa odottamattoman uuden jäsenen. Vuoden aikana Kongon tasavallassa kuvattu sarja kertoo tohtori Jane Goodallin simpanssien suojelualueen tarinan. Simpanssiryhmää valmistellaan vapautettavaksi luontoon. Britannia, dokumenttisarja, 2022. kausi 2 jakso 6.
2024-09-19 17:25:00
Ensimmäisellä -sarjan tutkimusmatkalla miehen kokoinen paholaiskissakala vetäisi Jeremyn vuoristojokeen. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin mies pelkää, että laji on kuollut sukupuuttoon. Äärimmäisyyksiin pyrkivä kalastaja Jeremy Wade etsii petokaloja, jotka ovat mieltyneet ihmislihan makuun. Jeremy näyttää rikosteknisin keinoin, miten petojen anatomia on rakentunut tappamista varten. Britannia, dokumenttisarja, 2017. kausi 9 jakso 4.
2024-09-19 18:20:00
Naarassusi on luotsannut perheensä kymmenen talven läpi Italian Alpeilla, mutta nyt on löydettävä uusi elinalue, jotta se selviää elämänsä suurimmasta haasteesta. Hienossa selviytymistarinassa seurataan naarassuden seikkailuita Alppien yli, kun se etsii turvallista kasvupaikkaa pennuilleen. Britannia, dokumenttisarja, 2019.
2024-09-19 19:05:00
Eläinten keskuudessa nähdään monenlaisia taisteluita, aina käsirysyistä muotinäytöksiin ja yliampuviin turnajaisiin. Mikä on kaikkien näiden villien lakien kilpailuiden takana? Eläimet taistelevat selviytyäkseen, mutta mitkä ovat ne syyt, minkä takia ne vaarantavat henkensä päivittäin? Mitkä ovat taisteluiden voittamisen tai häviämisen seuraukset? Espanja, dokumenttisarja, 2021.
2024-09-19 20:00:00
Lähde paleontologien ja tutkijoiden mukaan kentälle, missä selviää valaan evoluution koko merkittävä tarina ja tutkitaan, miten valaat menettivät jalkansa ja palasivat mereen. Britannia, dokumentti, 2023.
2024-09-19 20:55:00
Alkuihmisten olemassaolo oli kamppailua, kuten Steve ja Michaela saavat selville. Homo sapiensin ja neanderthalin ihmisen selviytymistaistelu oli kuin taistelu Davidin ja Goljatin välillä. Luontotutkija Steve Backshall ja luonto-ohjelmien juontaja Michaela Strachan vievät katsojat matkalle keskelle jääkautta. Kanada, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 2.
2024-09-19 21:40:00
Los Angelesissa sijaitsevat La Brean tervamontut saattavat vastata kysymykseen, miten sapelihammastiikeri saalisti. Uudet löydöt selittävät, miten jättipedot aina T-Rexeistä villamammutteihin kehittyivät maapallon valtiaiksi, miksi ne kasvoivat niin suuriksi, ja mikä käynnisti lajien katoamisen. Britannia, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 4.
2024-09-19 22:30:00
Mistä, miten ja milloin tuntemamme lajit ovat tulleet? Nykytieteen keinoin on pystytty selvittämään lajien kehityskulkuja, minkä perusteella voidaan kertoa eläinkolonisaation historiaa. Ranska, dokumenttisarja, 2019.
2024-09-19 23:25:00
Nokkasiili Patsy on tullut tarkastuttamaan nokkarikkoaan. Olly-pelikaanin kurkkupussissa on iso repeämä, joka on hengenvaarallinen ellei sitä saada korjattua. Pussimäyrä Crash on ilman äitiä. Byron Bayn villieläinsairaalan eläinlääkäri Bree ja hänen tiiminsä hoitavat Australian kaikenlaisia villieläimiä, pikkuruisista nokkasiileistä koaloihin ja kenguruihin, kiertävästä autosta käsin. Australia, dokumenttisarja, 2021. kausi 1 jakso 8.
2024-09-20 00:15:00
Osa eläinlajeista askarruttaa tutkijoita. Saiga-antilooppi on biologinen ihme, tseladapaviaaneilla ja bambumakeilla on erikoinen ruokavalio, ja lisäksi on monia muita vastaamattomia kysymyksiä. Nyt pääsevät esille luonnon villeimmät, uskomattomimmat ja joskus oudoimmatkin eläimet. Ne ovat sopeutuneet elämään maapallon jokaisessa kolkassa. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 2 jakso 10.
2024-09-20 01:00:00
Kiinniottokausi alkaa kylmällä jaksolla, joka jäädyttää nopeasti laakson pohjan. Tiimi joutuu tekemään viime hetken sovelluksia, että heillä olisi edes mahdollisuus pysyä villihevosten vauhdissa. Alkuperäisväestöön kuuluvat paikalliset, ekspatriaatit amerikkalaissiirtolaiset ja hevosten erikoiskouluttajat ryhtyvät pelastamaan majesteettisia villihevosia. Kanada, 2020.
2024-09-20 01:45:00
Julianilla on hoidettavanaan kaksi lehmää. Ensimmäiseltä poistetaan sorkasta kivi, mutta toisen ongelma on varsin eri laatua. Kili ei saa klinikalla silmiään auki. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2013. kausi 4 jakso 7.
2024-09-20 02:30:00
Peter yrittää pelastaa emolehmän, jonka kohtu on luiskahtanut synnytyksessä ulos. Julian "ottaa yhteen" kolmesataakiloisen villisian kanssa, joka ei halua luopua torahampaistaan. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2013. kausi 4 jakso 8.
2024-09-20 03:15:00
Nokkasiili Patsy on tullut tarkastuttamaan nokkarikkoaan. Olly-pelikaanin kurkkupussissa on iso repeämä, joka on hengenvaarallinen ellei sitä saada korjattua. Pussimäyrä Crash on ilman äitiä. Byron Bayn villieläinsairaalan eläinlääkäri Bree ja hänen tiiminsä hoitavat Australian kaikenlaisia villieläimiä, pikkuruisista nokkasiileistä koaloihin ja kenguruihin, kiertävästä autosta käsin. Australia, dokumenttisarja, 2021. kausi 1 jakso 8.
2024-09-20 04:05:00
Osa eläinlajeista askarruttaa tutkijoita. Saiga-antilooppi on biologinen ihme, tseladapaviaaneilla ja bambumakeilla on erikoinen ruokavalio, ja lisäksi on monia muita vastaamattomia kysymyksiä. Nyt pääsevät esille luonnon villeimmät, uskomattomimmat ja joskus oudoimmatkin eläimet. Ne ovat sopeutuneet elämään maapallon jokaisessa kolkassa. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 2 jakso 10.
2024-09-20 04:55:00
Kiinniottokausi alkaa kylmällä jaksolla, joka jäädyttää nopeasti laakson pohjan. Tiimi joutuu tekemään viime hetken sovelluksia, että heillä olisi edes mahdollisuus pysyä villihevosten vauhdissa. Alkuperäisväestöön kuuluvat paikalliset, ekspatriaatit amerikkalaissiirtolaiset ja hevosten erikoiskouluttajat ryhtyvät pelastamaan majesteettisia villihevosia. Kanada, 2020.
2024-09-20 05:40:00
Haikarakolonian asuttamalla rajamaalla koetaan järkytys. Korppikotkat, norsut, paviaanit ja hyeenat ovat Manzi-lauman kovaäänisiä naapureita. Kakuli-lauma katoaa. Luontokuvaaja Julz Braatvedt lähtee Etelä-Luangwan kansallispuistoon Itä-Sambiaan, missä hän seuraa kolmea villikoiralaumaa kuuden viikon ajan kuivan kauden aikana. Britannia, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 3.
2024-09-20 05:55:00
Julian on tullut Jackien tilalle katsomaan suosikkialpakkaansa. Peter saapuu Arthur Almondin tilalle poistamaan kolmelta lehmältä sarvet, mutta nämä eivät ole tottuneet olemaan käsiteltävinä. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2020. kausi 11 jakso 4.
2024-09-20 06:40:00
Julian ei saa lepoa sunnuntaiaamunakaan, vaan hän lähtee Taylorien maatilalle. Shih-tzun pentu Lester tarvitsee tyräleikkauksen, ja koko Skeldalen henkilökunta hykertelee sen ympärillä. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2020. kausi 11 jakso 5.
2024-09-20 07:25:00
Julian tapaa kaksivuotiaan Zacin ja tämän siilin, joka tarvitsee jalkaleikkauksen. Lorraine tuo koiransa Corbinin tapaamaan Peteriä Skeldaleen. Koiralla on kävellessä kipua aiheuttava kasvain. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2020. kausi 11 jakso 6.
2024-09-20 08:10:00
Queenslandin koillisrannikkoa pitkin 2 300 kilometrin matkan ulottuva käsittää yli 900 saarta, ja jokaisella asuu ainutlaatuinen eläin- ja kasvilajisto. Neliosaisessa sarjassa tutkitaan riutan osia ja syvyyksiä, riutalla eläviä eläimiä ja laajalle levittäytyvän ekosysteemin koko kirjoa. Australia, dokumenttisarja, 2020. kausi 1 jakso 3.
2024-09-20 08:55:00
sijaitsee Korallimeressä, minkä trooppisissa vesissä kukoistaa elämä ja maailman rikkain merellinen ekosysteemi. Neliosaisessa sarjassa tutkitaan riutan osia ja syvyyksiä, riutalla eläviä eläimiä ja laajalle levittäytyvän ekosysteemin koko kirjoa. Australia, dokumenttisarja, 2020. kausi 1 jakso 4.
2024-09-20 09:45:00
Australian sisämaiden aavikoiden ja kuuman ja vaarallisen Intian valtameren kohtauspaikka on kesytöntä maata. Biologi Liz Daly sukeltaa tiikerihaiden, mantarauskujen ja kilpikonnien kanssa. Biologi Liz Daly lähtee Australian upealle rannikolle bongaamaan erikoisia eläimiä, löytämään muinaisten vesien kätkemiä salaisuuksia ja tapaamaan monimuotoista luontoa suojelevia ihmisiä. Britannia, dokumenttisarja, 2023. kausi 1 jakso 3.
2024-09-20 10:35:00
Lähde meritutkijoiden matkaan tutustumaan elämää pursuavaan riuttaan. Upeasti kuvatussa dokumentissa nähdään korallin ja kalojen kutemista ja saarelle pesimään palaavia lintuja ja kilpikonnia. Australia, dokumentti, 2021.
2024-09-20 11:30:00
Haaskansyöjät kuten korppikotkat ja hyeenat ovat kaikkein väärinymmärretyimpiä eläimiä. Näiden uskomattomien ja korvaamattomien eläinten elämän on täynnä yllättäviä asioita. Seuraa Afrikan savannilla asuvien norsujen, gepardien, hyeenojen, korppikotkien, leijonien ja monen muun mahtavan lajin elämää. Britannia, dokumenttisarja, 2023. kausi 1 jakso 2.
2024-09-20 12:30:00
Parta-agama Pamelan kylkeen on tarttunut iso pätkä piikkilankaa. Nokkasiilin poikanen Squishilla ei ole äitiä. Buster-pelikaani on saanut kalastusvamman. Byron Bayn villieläinsairaalan eläinlääkäri Bree ja hänen tiiminsä hoitavat Australian kaikenlaisia villieläimiä, pikkuruisista nokkasiileistä koaloihin ja kenguruihin, kiertävästä autosta käsin. Australia, dokumenttisarja, 2021. kausi 1 jakso 9.
2024-09-20 13:20:00
Julian tarkastaa kolmen päivän ikäisen vasikan, joka on lyyhistynyt ehkä bakteeritulehduksen takia. Paikallinen maanviljelijä Roland tuo Peterille vastasyntyneen karitsan, jonka päässä on kyhmy. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2013. kausi 4 jakso 5.
2024-09-20 14:05:00
Makgadigadin altaiden mysteereitä katsotaan nyt hyeenaemon ja sen klaanin silmin eläinten kulkiessa alueella armottomassa kuumuudessa. Etelä-Afrikka, dokumentti, 2023.
2024-09-20 14:55:00
Lähde paleontologien ja tutkijoiden mukaan kentälle, missä selviää valaan evoluution koko merkittävä tarina ja tutkitaan, miten valaat menettivät jalkansa ja palasivat mereen. Britannia, dokumentti, 2023.
2024-09-20 15:50:00
Alkuihmisten olemassaolo oli kamppailua, kuten Steve ja Michaela saavat selville. Homo sapiensin ja neanderthalin ihmisen selviytymistaistelu oli kuin taistelu Davidin ja Goljatin välillä. Luontotutkija Steve Backshall ja luonto-ohjelmien juontaja Michaela Strachan vievät katsojat matkalle keskelle jääkautta. Kanada, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 2.
2024-09-20 16:35:00
Los Angelesissa sijaitsevat La Brean tervamontut saattavat vastata kysymykseen, miten sapelihammastiikeri saalisti. udet löydöt selittävät, miten jättipedot aina T-Rexeistä villamammutteihin kehittyivät maapallon valtiaiksi, miksi ne kasvoivat niin suuriksi, ja mikä käynnisti lajien katoamisen. Britannia, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 4.
2024-09-20 17:25:00
Jeremy seuraa tuntemattoman merihirviön vanavedessä Lontoosta Grönlantiin ja Norjaan. Hän haluaa otuksen kiinni ennen kuin arktinen myrsky iskee päälle. Äärimmäisyyksiin pyrkivä kalastaja Jeremy Wade etsii petokaloja, jotka ovat mieltyneet ihmislihan makuun. Jeremy näyttää rikosteknisin keinoin, miten petojen anatomia on rakentunut tappamista varten. Britannia, dokumenttisarja, 2017. kausi 9 jakso 5.
2024-09-20 18:20:00
Naarassuden matka Alppien halki jatkuu. Emolla on suojeltavana kuusi pentua, joten se yrittää löytää uuden turvallisen kasvupaikan, vältellen petoja ja metsästäjiä matkan varrella. Hienossa selviytymistarinassa seurataan naarassuden seikkailuita Alppien yli, kun se etsii turvallista kasvupaikkaa pennuilleen. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 1 jakso 2.
2024-09-20 19:10:00
Perhe on kaikki. Moni laji elää perheissä, klaaneissa tai ryhmissä. Jokaisen yksilön selviytyminen riippuu perheestä, ja perhe on riippuvainen osallistensa liitosta. Eläimet taistelevat selviytyäkseen, mutta mitkä ovat ne syyt, minkä takia ne vaarantavat henkensä päivittäin? Mitkä ovat taisteluiden voittamisen tai häviämisen seuraukset? Espanja, dokumenttisarja, 2021. kausi 1 jakso 2.
2024-09-20 20:00:00
Maapallolla asuu pelottavia eläimiä, joilla on täysvarustelu huippupedon rooliin. Hampaisiin asti aseistettuina niillä on voimaa, jolta vain harvat voivat välttyä. Tietyt eläimet ovat osanneet hioa metsästystaitonsa mestarilliselle tasolle. Nämä eläimet menestyvät elintaistelussa kokonsa, voimansa ja niille ominaisten aseiden avulla. Etelä-Afrikka, dokumenttisarja, 2020.
2024-09-20 20:45:00
Varo mihin astut - piilossa puukasan alla, puussa, tyhjissä koloissa ja pitkässä heinikossa piileskelee niin tappavia petoja, että yksi puraisu riittää kaatamaan täysikasvuisen norsun. Tietyt eläimet ovat osanneet hioa metsästystaitonsa mestarilliselle tasolle. Nämä eläimet menestyvät elintaistelussa kokonsa, voimansa ja niille ominaisten aseiden avulla. Etelä-Afrikka, dokumenttisarja, 2020. kausi 1 jakso 2.
2024-09-20 21:35:00
Älä erehdy - pienet eläimet ovat taitavia selviytyjiä. Mitä puuttuu koossa, löytyy sitäkin enemmän voimassa ja kestävyydessä, kuten piikkisioilla, geneteillä ja aavikkoilveksillä. Tietyt eläimet ovat osanneet hioa metsästystaitonsa mestarilliselle tasolle. Nämä eläimet menestyvät elintaistelussa kokonsa, voimansa ja niille ominaisten aseiden avulla. Etelä-Afrikka, dokumenttisarja, 2020. kausi 1 jakso 3.
2024-09-20 22:20:00
Mariano on nähnyt Argentiinassa merilokkien ja valaiden välille kehittyneen vihamielisen suhteen. Biologi Ingrid on tutkinut vuosien ajan Namibian luurankorannikon merileijonia. Miten eläimet keksivät uusia tapoja pyydystää ja tappaa saalista? Tutkijat selittävät merieläinten käyttämiä moninaisia temppuja ja taktiikoita. Ranska, dokumenttisarja, 2020. kausi 1 jakso 3.
2024-09-20 23:15:00
Parta-agama Pamelan kylkeen on tarttunut iso pätkä piikkilankaa. Nokkasiilin poikanen Squishilla ei ole äitiä. Buster-pelikaani on saanut kalastusvamman. Byron Bayn villieläinsairaalan eläinlääkäri Bree ja hänen tiiminsä hoitavat Australian kaikenlaisia villieläimiä, pikkuruisista nokkasiileistä koaloihin ja kenguruihin, kiertävästä autosta käsin. Australia, dokumenttisarja, 2021. kausi 1 jakso 9.
2024-09-21 00:00:00
Osa maailman hämmästyttävimmistä eläimistä on myös maailman pienimpiä. Täynnä toimintaa oleva jakso vie sademetsien uumeniin, valtamerien syvyyksiin ja aavoille aavikoille. Nyt pääsevät esille luonnon villeimmät, uskomattomimmat ja joskus oudoimmatkin eläimet. Ne ovat sopeutuneet elämään maapallon jokaisessa kolkassa. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 2 jakso 1.
2024-09-21 00:50:00
Kiinniottotiimi seuraa orilaumaa Bald-vuoren arvaamattomassa maastossa. Lauman siirtäminen kiinniottoaitauksesta harjoitusmaastoon onkin aivan eriluokan haaste. Alkuperäisväestöön kuuluvat paikalliset, ekspatriaatit amerikkalaissiirtolaiset ja hevosten erikoiskouluttajat ryhtyvät pelastamaan majesteettisia villihevosia. Kanada, 2020. kausi 1 jakso 2.
2024-09-21 01:35:00
Peter vierailee vanhojen lampaiden eläkeasuntolassa. Maitotilan lehmille pitää tehdä raskaustestit, mutta Julian tietää hyvin, miten sotkuisia takapään toimitukset saattavat olla. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2013. kausi 4 jakso 9.
2024-09-21 02:20:00
Erikoisjaksossa Peter ja Julian käyvät katsomassa, miten entiset potilaat voivat. He vierailevat mm. Greenien pariskunnan luona tapaamassa Yorkshire-leipävanukasta syövää Dougie-papukaijaa. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2013. kausi 4 jakso 10.
2024-09-21 03:05:00
Parta-agama Pamelan kylkeen on tarttunut iso pätkä piikkilankaa. Nokkasiilin poikanen Squishilla ei ole äitiä. Buster-pelikaani on saanut kalastusvamman. Byron Bayn villieläinsairaalan eläinlääkäri Bree ja hänen tiiminsä hoitavat Australian kaikenlaisia villieläimiä, pikkuruisista nokkasiileistä koaloihin ja kenguruihin, kiertävästä autosta käsin. Australia, dokumenttisarja, 2021. kausi 1 jakso 9.
2024-09-21 03:55:00
Osa maailman hämmästyttävimmistä eläimistä on myös maailman pienimpiä. Täynnä toimintaa oleva jakso vie sademetsien uumeniin, valtamerien syvyyksiin ja aavoille aavikoille. Nyt pääsevät esille luonnon villeimmät, uskomattomimmat ja joskus oudoimmatkin eläimet. Ne ovat sopeutuneet elämään maapallon jokaisessa kolkassa. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 2 jakso 1.
2024-09-21 04:45:00
Kiinniottotiimi seuraa orilaumaa Bald-vuoren arvaamattomassa maastossa. Lauman siirtäminen kiinniottoaitauksesta harjoitusmaastoon onkin aivan eriluokan haaste. Alkuperäisväestöön kuuluvat paikalliset, ekspatriaatit amerikkalaissiirtolaiset ja hevosten erikoiskouluttajat ryhtyvät pelastamaan majesteettisia villihevosia. Kanada, 2020. kausi 1 jakso 2.
2024-09-21 05:30:00
Julz löytää leijonia Manzi-lauman reviirillä, mutta huomaa helpotuksekseen, että koirat ovat turvassa. Urhea antilooppi pilaa Kakuli-lauman metsästyksen. Haikarakolonia toipuu pennun kuolemasta. Luontokuvaaja Julz Braatvedt lähtee Etelä-Luangwan kansallispuistoon Itä-Sambiaan, missä hän seuraa kolmea villikoiralaumaa kuuden viikon ajan kuivan kauden aikana. Britannia, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 4.
2024-09-21 05:55:00
Julian on tullut Jackien tilalle katsomaan suosikkialpakkaansa. Peter saapuu Arthur Almondin tilalle poistamaan kolmelta lehmältä sarvet, mutta nämä eivät ole tottuneet olemaan käsiteltävinä. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2020. kausi 11 jakso 4.
2024-09-21 06:40:00
Peter käy paikallisella tilalla, missä Bernie-villisika on menettänyt ruokahalunsa. Pelastettu koira Hector tarvitsee silmäleikkauksen. Julian hoitaa Rodney Sheardin tilalla kahta pässiä. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2020. kausi 11 jakso 8.
2024-09-21 07:25:00
Julian käy tapaamassa huolestunutta lehmätilallista. Peter käy Richardin tilalla, missä on lammas hengenvaarassa. Saksanpaimenkoira Brandy on Huddersfieldin sairaalassa liikuntakyvytön ja tuskissaan. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2020. kausi 11 jakso 9.
2024-09-21 08:10:00
Peterillä on erikoispaineita Charlie-hevosen kanssa, sillä se kuuluu sukulaistyttö Jessille. Kun Julian tapaa Jackie Barlow'n, yleensä on kyse alpakoista, mutta nyt on potilaana pikkukoira Isla. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2020. kausi 11 jakso 10.
2024-09-21 08:55:00
Wade tutkii Intiassa hyökkäysaaltoa. Suunnitelma hirviökalan pyydystämisestä kariutuu, kun paikalliset varoittavat pyhästä eläimestä ja kirouksesta, jonka lankeaa Waden päälle jos hän kajoaa siihen. Äärimmäisyyksiin pyrkivä kalastaja Jeremy Wade etsii petokaloja, jotka ovat mieltyneet ihmislihan makuun. Jeremy näyttää rikosteknisin keinoin, miten petojen anatomia on rakentunut tappamista varten. Britannia, dokumenttisarja, 2011. kausi 4 jakso 4.
2024-09-21 09:45:00
Jeremy palaa Australian vaaralliselle Fitzroy-joelle pyydystämään maailman harvinaisimpiin kaloihin kuuluvaa Glyphis-haita. Laji on löydetty vasta hiljattain, ja sen löytäminen on vaikeaa. Äärimmäisyyksiin pyrkivä kalastaja Jeremy Wade etsii petokaloja, jotka ovat mieltyneet ihmislihan makuun. Jeremy näyttää rikosteknisin keinoin, miten petojen anatomia on rakentunut tappamista varten. Britannia, dokumenttisarja, 2011. kausi 4 jakso 5.
2024-09-21 10:35:00
Lähde paleontologien ja tutkijoiden mukaan kentälle, missä selviää valaan evoluution koko merkittävä tarina ja tutkitaan, miten valaat menettivät jalkansa ja palasivat mereen. Britannia, dokumentti, 2023.
2024-09-21 11:30:00
Alkuihmisten olemassaolo oli kamppailua, kuten Steve ja Michaela saavat selville. Homo sapiensin ja neanderthalin ihmisen selviytymistaistelu oli kuin taistelu Davidin ja Goljatin välillä. Luontotutkija Steve Backshall ja luonto-ohjelmien juontaja Michaela Strachan vievät katsojat matkalle keskelle jääkautta. Kanada, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 2.
2024-09-21 12:15:00
Los Angelesissa sijaitsevat La Brean tervamontut saattavat vastata kysymykseen, miten sapelihammastiikeri saalisti. Uudet löydöt selittävät, miten jättipedot aina T-Rexeistä villamammutteihin kehittyivät maapallon valtiaiksi, miksi ne kasvoivat niin suuriksi, ja mikä käynnisti lajien katoamisen. Britannia, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 4.
2024-09-21 13:05:00
Mistä, miten ja milloin tuntemamme lajit ovat tulleet? Nykytieteen keinoin on pystytty selvittämään lajien kehityskulkuja, minkä perusteella voidaan kertoa eläinkolonisaation historiaa. Ranska, dokumenttisarja, 2019.
2024-09-21 14:00:00
Maapallolla asuu pelottavia eläimiä, joilla on täysvarustelu huippupedon rooliin. Hampaisiin asti aseistettuina niillä on voimaa, jolta vain harvat voivat välttyä. Tietyt eläimet ovat osanneet hioa metsästystaitonsa mestarilliselle tasolle. Nämä eläimet menestyvät elintaistelussa kokonsa, voimansa ja niille ominaisten aseiden avulla. Etelä-Afrikka, dokumenttisarja, 2020.
2024-09-21 14:45:00
Varo mihin astut - piilossa puukasan alla, puussa, tyhjissä koloissa ja pitkässä heinikossa piileskelee niin tappavia petoja, että yksi puraisu riittää kaatamaan täysikasvuisen norsun. Tietyt eläimet ovat osanneet hioa metsästystaitonsa mestarilliselle tasolle. Nämä eläimet menestyvät elintaistelussa kokonsa, voimansa ja niille ominaisten aseiden avulla. Etelä-Afrikka, dokumenttisarja, 2020. kausi 1 jakso 2.
2024-09-21 15:30:00
Älä erehdy - pienet eläimet ovat taitavia selviytyjiä. Mitä puuttuu koossa, löytyy sitäkin enemmän voimassa ja kestävyydessä, kuten piikkisioilla, geneteillä ja aavikkoilveksillä. Tietyt eläimet ovat osanneet hioa metsästystaitonsa mestarilliselle tasolle. Nämä eläimet menestyvät elintaistelussa kokonsa, voimansa ja niille ominaisten aseiden avulla. Etelä-Afrikka, dokumenttisarja, 2020. kausi 1 jakso 3.
2024-09-21 16:20:00
Mariano on nähnyt Argentiinassa merilokkien ja valaiden välille kehittyneen vihamielisen suhteen. Biologi Ingrid on tutkinut vuosien ajan Namibian luurankorannikon merileijonia. Miten eläimet keksivät uusia tapoja pyydystää ja tappaa saalista? Tutkijat selittävät merieläinten käyttämiä moninaisia temppuja ja taktiikoita. Ranska, dokumenttisarja, 2020. kausi 1 jakso 3.
2024-09-21 17:10:00
Jahdattu, teurastettu ja hävitetty - sellainen oli villisian kohtalo viime vuosisadalla. Nyt kerrotaan Euroopan metsien vähiten arvostetun eläimen ja sen hämmästyttävän takaisintulon tarina. Britannia, dokumentti, 2018.
2024-09-21 18:15:00
Jura-vuoristo kuuluu maan vähemmän tunnettuihin alueisiin. Retki johtaa lähes koskemattomaan villiin luontoon vuodenaikojen läpi. Sveitsi Euroopan sydämessä on majesteettisten vuorten, vihreiden laaksojen, rosoisten maisemien ja välimerellisten järvien maa. Erilaisissa maastoissa elää ainutlaatuinen ja monimuotoinen eläimistö. Saksa, dokumenttisarja, 2018.
2024-09-21 19:05:00
Ticino on monimuotoinen, vahvojen kontrastien alue, mistä löytyvät mm. Tessinin Alppien rosoiset vuoret ja eteläkulman viehättävä Muggion laakso. Sveitsi Euroopan sydämessä on majesteettisten vuorten, vihreiden laaksojen, rosoisten maisemien ja välimerellisten järvien maa. Erilaisissa maastoissa elää ainutlaatuinen ja monimuotoinen eläimistö. Saksa, dokumenttisarja, 2018. kausi 1 jakso 2.
2024-09-21 20:00:00
Savanni on matkojen ja löytöjen aluetta. Siellä kulkevat majesteettiset norsulaumat ja sitä halkoo Serengetin gnuiden jokavuotinen muuttoliike. Seuraa Afrikan savannilla asuvien norsujen, gepardien, hyeenojen, korppikotkien, leijonien ja monen muun mahtavan lajin elämää. Britannia, dokumenttisarja, 2023. kausi 1 jakso 3.
2024-09-21 21:00:00
Mayan temppelit nousevat korkealle Yucatanin metsien ylle. Vetistä alamaailmaa tutkitaan edelleen. Sieltä löytyy selitys sille, miten eläimet ja ihmiset selviävät kuivasta kaudesta. Dokumenttisarjassa nähdään Meksikon villieläimiä, maisemia ja kulttuuria Mayan muinaisissa temppeleissä, Sierra Madressa sekä Sonoran ja Chihuahuan aavikoilla. Britannia, dokumenttisarja, 2017.
2024-09-21 21:55:00
Meksiko on valtava maa: pituutta on yli 3 200 kilometriä ja sitä hallitsee Sierra Madren mahtava vuoristojono. Matkalla kivistä selkärankaa pitkin luonnon upea monimuotoisuus näyttäytyy loistossaan. Dokumenttisarjassa nähdään Meksikon villieläimiä, maisemia ja kulttuuria Mayan muinaisissa temppeleissä, Sierra Madressa sekä Sonoran ja Chihuahuan aavikoilla. Britannia, dokumenttisarja, 2017. kausi 1 jakso 2.
2024-09-21 22:45:00
Pohjois-Meksiko on maan kuivin osa, jota hallitsevat Sonoranin ja Chihuahuan aavikot. Länteen päin siirryttäessä olosuhteet muuttuvat kuumemmiksi, kuivemmiksi ja hankalammiksi. Dokumenttisarjassa nähdään Meksikon villieläimiä, maisemia ja kulttuuria Mayan muinaisissa temppeleissä, Sierra Madressa sekä Sonoran ja Chihuahuan aavikoilla. Britannia, dokumenttisarja, 2017. kausi 1 jakso 3.
2024-09-21 23:40:00
Pythonit vapautetaan luontoon, muurahaiskäpyä opetetaan metsästämään ja vervettilauma kootaan yhteen. Lisäksi etsitään kadonnutta petolintua ja hoidetaan salametsästäjien koirien haavoittamaa possua. Lilongwen eläinsuojelujärjestö Afrikan Malawissa pelastaa ja kuntouttaa loukkaantuneita ja orvoksi jääneitä eläimiä. Tavoitteena on palauttaa eläimet takaisin sinne minne ne kuuluvat eli luontoon. Kanada, dokumenttisarja, 2020. kausi 2 jakso 3.
2024-09-22 00:30:00
Luonnon jättiläisille suuresta koosta on paljon sekä hyötyä että haasteita. Suurilla maanisäkkäillä ja valtamerien mammuteilla on hämmästyttäviä ratkaisuja elämän suuriin ongelmiin. Nyt pääsevät esille luonnon villeimmät, uskomattomimmat ja joskus oudoimmatkin eläimet. Ne ovat sopeutuneet elämään maapallon jokaisessa kolkassa. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 2 jakso 2.
2024-09-22 01:20:00
Hawk on iskenyt silmänsä epätavalliseen valkoisten hevosten laumaan Konni-järven kukkuloilla. Howard pyytää vanhan ystävänsä Darrenin apuun ottamaan mystisiä oreja kiinni. Alkuperäisväestöön kuuluvat paikalliset, ekspatriaatit amerikkalaissiirtolaiset ja hevosten erikoiskouluttajat ryhtyvät pelastamaan majesteettisia villihevosia. Kanada, 2020. kausi 1 jakso 3.
2024-09-22 02:05:00
Peter ja Julian tapaavat ystäviä ja vaihtavat kuulumisia. Peter käy hoitamassa hätätapausta samalla maatilalla, missä hän kerran pelasti mullin hengen. Julian käy uudelleen alpakkatilalla. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2013. kausi 4 jakso 11.
2024-09-22 02:50:00
Julian saa hätäkutsun Tom Stocktilin maatilalle. Peter poistaa pahannäköisen kyhmyn Boot-bokserilta, mikä tuo hänen mieleensä katkeransuloisia muistoja hänen omasta Alf-bokseristaan. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 10 jakso 1.
2024-09-22 03:35:00
Pythonit vapautetaan luontoon, muurahaiskäpyä opetetaan metsästämään ja vervettilauma kootaan yhteen. Lisäksi etsitään kadonnutta petolintua ja hoidetaan salametsästäjien koirien haavoittamaa possua. Lilongwen eläinsuojelujärjestö Afrikan Malawissa pelastaa ja kuntouttaa loukkaantuneita ja orvoksi jääneitä eläimiä. Tavoitteena on palauttaa eläimet takaisin sinne minne ne kuuluvat eli luontoon. Kanada, dokumenttisarja, 2020. kausi 2 jakso 3.
2024-09-22 04:25:00
Luonnon jättiläisille suuresta koosta on paljon sekä hyötyä että haasteita. Suurilla maanisäkkäillä ja valtamerien mammuteilla on hämmästyttäviä ratkaisuja elämän suuriin ongelmiin. Nyt pääsevät esille luonnon villeimmät, uskomattomimmat ja joskus oudoimmatkin eläimet. Ne ovat sopeutuneet elämään maapallon jokaisessa kolkassa. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 2 jakso 2.
2024-09-22 05:15:00
Hawk on iskenyt silmänsä epätavalliseen valkoisten hevosten laumaan Konni-järven kukkuloilla. Howard pyytää vanhan ystävänsä Darrenin apuun ottamaan mystisiä oreja kiinni. Alkuperäisväestöön kuuluvat paikalliset, ekspatriaatit amerikkalaissiirtolaiset ja hevosten erikoiskouluttajat ryhtyvät pelastamaan majesteettisia villihevosia. Kanada, 2020. kausi 1 jakso 3.
2024-09-22 06:05:00
Julian kiitää paikalliselle tilalle, missä heifer-lehmällä on poikimisvaikeuksia. Boris-kissa saapuu vastaanotolle uuden Thirskissä sattuneen tieonnettomuuden takia, eikä Peter ole kovin toiveikas. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 9 jakso 1.
2024-09-22 06:50:00
Peter lähtee Richardin tilalle, missä uuhi ponnistelee kahden karitsan synnytyksessä. Julian tarkastaa Jackien Hope-laaman, joka ei ole koskaan pystynyt seisomaan tai kävelemään kunnolla. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 9 jakso 2.
2024-09-22 07:40:00
Mayan temppelit nousevat korkealle Yucatanin metsien ylle. Vetistä alamaailmaa tutkitaan edelleen. Sieltä löytyy selitys sille, miten eläimet ja ihmiset selviävät kuivasta kaudesta. Dokumenttisarjassa nähdään Meksikon villieläimiä, maisemia ja kulttuuria Mayan muinaisissa temppeleissä, Sierra Madressa sekä Sonoran ja Chihuahuan aavikoilla. Britannia, dokumenttisarja, 2017.
2024-09-22 08:30:00
Meksiko on valtava maa: pituutta on yli 3 200 kilometriä ja sitä hallitsee Sierra Madren mahtava vuoristojono. Matkalla kivistä selkärankaa pitkin luonnon upea monimuotoisuus näyttäytyy loistossaan. Dokumenttisarjassa nähdään Meksikon villieläimiä, maisemia ja kulttuuria Mayan muinaisissa temppeleissä, Sierra Madressa sekä Sonoran ja Chihuahuan aavikoilla. Britannia, dokumenttisarja, 2017. kausi 1 jakso 2.
2024-09-22 09:20:00
Pohjois-Meksiko on maan kuivin osa, jota hallitsevat Sonoranin ja Chihuahuan aavikot. Länteen päin siirryttäessä olosuhteet muuttuvat kuumemmiksi, kuivemmiksi ja hankalammiksi. Dokumenttisarjassa nähdään Meksikon villieläimiä, maisemia ja kulttuuria Mayan muinaisissa temppeleissä, Sierra Madressa sekä Sonoran ja Chihuahuan aavikoilla. Britannia, dokumenttisarja, 2017. kausi 1 jakso 3.
2024-09-22 10:15:00
Lumileopardi on isoista kissaelämistä kaikista arvoituksellisin ja vähiten ymmärretty. Ohjelmassa seurataan lumileopardeja Spitin laaksossa Intian Himachal Pradeshin osavaltiossa. Saksa, dokumenttisarja, 2022.
2024-09-22 11:10:00
Lumileopardi on isoista kissaelämistä kaikista arvoituksellisin ja vähiten ymmärretty. Ohjelmassa seurataan lumileopardeja Spitin laaksossa Intian Himachal Pradeshin osavaltiossa. kausi 1 jakso 2.
2024-09-22 12:00:00
Alkuperäislajien kokemusten näkövinkkelistä kerrottu liikuttava tarina kertoo, miten ihmisen saapuminen vaikutti Uuden-Seelannin eläimistön kohtaloon. Mystinen ja odottamaton tarina eksoottisesta ja eristyneestä saariryhmästä avautuu nyt Uuden-Seelannin villeimpien paikkojen ja kestävimpien pioneerien kertomana. Britannia, dokumenttisarja, 2016. kausi 1 jakso 3.
2024-09-22 13:00:00
Noin 540 miljoonaa vuotta sitten mannerlaattojen liikkeet ja ilmastonvaihtelut saivat uusia elämänmuotoja raiteiltaan. Evoluutio jatkui siitä huolimatta ja onnistui jopa siirtymään maan kamaralle. Maapallo kantaa merkkejä aurinkokunnassa sattuneista yhteentörmäyksistä, tulivuorten purkauksista ja maailmanlaajuisista ilmastokriiseistä. Sarjassa rekonstruoidaan näitä historiallisia katastrofeja. Saksa, dokumenttisarja, 2023. kausi 1 jakso 3.
2024-09-22 13:55:00
Seuraa puumien ja kolibrien salaista elämää, lennä kondorinkotkien kanssa korkealle jäävuorihuippujen ylle, lähde kajakkien ja n ratsumiesten eli gauchojen mukaan kokoamaan villihevosia. Kolmiosaisessa sarjassa kuullaan yllättäviä tarinoita epätavallisista elämistä ja ihmisistä, jotka elävät ssa tulivuorten, jäätiköiden, aavikoiden ja petollisten merien maisemissa. Britannia, dokumenttisarja, 2015.
2024-09-22 14:45:00
Seuraamme jatkuvan tuulen polkua, joka pyyhkii Andien huipuilta itään n aavikon läpi, mistä löytyy täysin oma maailmansa täynnä maroja, pingviinejä ja guanakoja eli n omia kameleita. Kolmiosaisessa sarjassa kuullaan yllättäviä tarinoita epätavallisista elämistä ja ihmisistä, jotka elävät ssa tulivuorten, jäätiköiden, aavikoiden ja petollisten merien maisemissa. Britannia, dokumenttisarja, 2015. kausi 1 jakso 2.
2024-09-22 15:40:00
Rannikolla on mittaa 6 500 kilometriä alkaen Kap Hornista, missä pingviinit kasvattavat poikasensa kivien päällä, aina pohjoiseen, missä valtavat merinorsut taistelevat paikoista kuumalla aavikolla. Kolmiosaisessa sarjassa kuullaan yllättäviä tarinoita epätavallisista elämistä ja ihmisistä, jotka elävät ssa tulivuorten, jäätiköiden, aavikoiden ja petollisten merien maisemissa. Britannia, dokumenttisarja, 2015. kausi 1 jakso 3.
2024-09-22 16:30:00
Ihmiset ja eläimet ovat kotiutuneet Islantiin. Jatkuva tulivuoren aiheuttama uhka kiehuu lopulta yli ja aiheuttaa yhden suurimmista purkauksista yli 200 vuoteen. Britannia, dokumentti, 2015.
2024-09-22 17:25:00
Jaksossa listataan villieläimet, joilla on nopeimmat luonnossa löytyvät keinot tappaa saalis tai paeta paikalta. Mikä eläin nousee ykkössijalle? Eläimillä on monenlaisia uskomattomia, aikojen kuluessa kehittyneitä selviytymiskeinoja. Ohjelmassa listataan Top 20 parasta eläinlajia kussakin kategoriassa. Britannia, dokumenttisarja, 2022.
2024-09-22 18:15:00
Jaksossa listataan luonnon parhaat rakentajat, tutustutaan eläinten kekseliäisiin rakennustaitoihin eri puolilta maailmaa, ja paljastetaan, mikä eläin on luonnon oma mestarirakentaja. Eläimillä on monenlaisia uskomattomia, aikojen kuluessa kehittyneitä selviytymiskeinoja. Ohjelmassa listataan Top 20 parasta eläinlajia kussakin kategoriassa. Britannia, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 2.
2024-09-22 19:10:00
Jaksossa listataan luonnon mahtailevimmat ja näyttävimmät otukset ja myönnetään sitten pronssi-, hopea- ja kultasijat villieläinten parhaalle esiintyjälle. Eläimillä on monenlaisia uskomattomia, aikojen kuluessa kehittyneitä selviytymiskeinoja. Ohjelmassa listataan Top 20 parasta eläinlajia kussakin kategoriassa. Britannia, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 3.
2024-09-22 20:00:00
Sambian Luangwan laakson maisemat sykkivät elämää. Eläinlajien keskittymä kuuluu maailman korkeimpiin. Elinvoimaa ylläpitävä Luangwa-joki halkoo 15 000 neliökilometrin ruohikko- ja metsäaluetta. Toimintaa täynnä oleva seikkailu vie Afrikan viimeisen kesyttömän, majesteettisen villialueen halki. Kuuluisat luonnonihmeet ja eläinten spektaakkelimaiset esitykset esittäytyvät uudessa valossa. Etelä-Afrikka, dokumenttisarja, 2019.
2024-09-22 20:50:00
Namibin autiomaan monumentaaliset mittasuhteet eivät jätä epäilystäkään siitä, etteikö tämä 55 miljoonaa vuotta vanha maisema olisi Afrikan mahtavin kesytön villialue. Toimintaa täynnä oleva seikkailu vie Afrikan viimeisen kesyttömän, majesteettisen villialueen halki. Kuuluisat luonnonihmeet ja eläinten spektaakkelimaiset esitykset esittäytyvät uudessa valossa. Etelä-Afrikka, dokumenttisarja, 2019. kausi 1 jakso 2.
2024-09-22 21:45:00
Eteläiseen Keniaan syntyy juomapaikka norsujen ja termiittien välisestä hämmästyttävästä suhteesta. Kyseessä on Afrikan suurimman ja pienimmän lajin välinen yhteistyö. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2022.
2024-09-22 22:35:00
Eteläiseen Keniaan syntyy juomapaikka norsujen ja termiittien välisestä hämmästyttävästä suhteesta. Kyseessä on Afrikan suurimman ja pienimmän lajin välinen yhteistyö. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 2.
2024-09-22 23:30:00
Eläinlääkäri Amanda poistaa mustahevosantiloopin pannan. Vervettivauvalle etsitään uutta emoa. Kaksi orpoa servaalikissaa vapautetaan luontoon, ja 20 keltapaviaania asettuu uuteen aitaukseen. Lilongwen eläinsuojelujärjestö Afrikan Malawissa pelastaa ja kuntouttaa loukkaantuneita ja orvoksi jääneitä eläimiä. Tavoitteena on palauttaa eläimet takaisin sinne minne ne kuuluvat eli luontoon. Kanada, dokumenttisarja, 2020. kausi 2 jakso 4.
2024-09-23 00:20:00
Elämä yöllä tuo mukanaan sekä haasteita että mahdollisuuksia. Pöllöjen kaltaiset eläimet, huippuaisteilla varustetut hyeenat ja valoa loistavat hyönteiset ovat kehittyneet elämään ilman päivänvaloa. Nyt pääsevät esille luonnon villeimmät, uskomattomimmat ja joskus oudoimmatkin eläimet. Ne ovat sopeutuneet elämään maapallon jokaisessa kolkassa. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 2 jakso 3.
2024-09-23 01:10:00
Kevät saapuu laaksoon ja Howard ja Amanda iloitsevat nähtyään aran villihevosen, Elviksen. Vanha kiinniottoaitaus tarvitsee kuitenkin epätoivoisesti uutta aitaa, joten kilpajuoksu aikaa vastaan alkaa. Alkuperäisväestöön kuuluvat paikalliset, ekspatriaatit amerikkalaissiirtolaiset ja hevosten erikoiskouluttajat ryhtyvät pelastamaan majesteettisia villihevosia. Kanada, 2020. kausi 1 jakso 4.
2024-09-23 01:55:00
Peter saa tunteita täynnä olevan hätäkutsun ystävänsä tilalle: Steven vaimo on vakavasti sairas, ja nyt vaimon suosikkilammas taistelee hengestään. Julian poistaa paiseen Karine-alpakan leuasta. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 10 jakso 2.
2024-09-23 02:40:00
Peter hoitaa vaikeaa synnytystä Ed McDonaldin tilalla: saadaanko vasikka ulos hengissä ja pelastuuko emä? Julian hoitaa tonnin painoista clydesdalenhevosta nimeltään Howard. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 10 jakso 3.
2024-09-23 03:25:00
Eläinlääkäri Amanda poistaa mustahevosantiloopin pannan. Vervettivauvalle etsitään uutta emoa. Kaksi orpoa servaalikissaa vapautetaan luontoon, ja 20 keltapaviaania asettuu uuteen aitaukseen. Lilongwen eläinsuojelujärjestö Afrikan Malawissa pelastaa ja kuntouttaa loukkaantuneita ja orvoksi jääneitä eläimiä. Tavoitteena on palauttaa eläimet takaisin sinne minne ne kuuluvat eli luontoon. Kanada, dokumenttisarja, 2020. kausi 2 jakso 4.
2024-09-23 04:15:00
Elämä yöllä tuo mukanaan sekä haasteita että mahdollisuuksia. Pöllöjen kaltaiset eläimet, huippuaisteilla varustetut hyeenat ja valoa loistavat hyönteiset ovat kehittyneet elämään ilman päivänvaloa. Nyt pääsevät esille luonnon villeimmät, uskomattomimmat ja joskus oudoimmatkin eläimet. Ne ovat sopeutuneet elämään maapallon jokaisessa kolkassa. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 2 jakso 3.
2024-09-23 05:05:00
Kevät saapuu laaksoon ja Howard ja Amanda iloitsevat nähtyään aran villihevosen, Elviksen. Vanha kiinniottoaitaus tarvitsee kuitenkin epätoivoisesti uutta aitaa, joten kilpajuoksu aikaa vastaan alkaa. Alkuperäisväestöön kuuluvat paikalliset, ekspatriaatit amerikkalaissiirtolaiset ja hevosten erikoiskouluttajat ryhtyvät pelastamaan majesteettisia villihevosia. Kanada, 2020. kausi 1 jakso 4.
2024-09-23 05:55:00
Julz löytää leijonia Manzi-lauman reviirillä, mutta huomaa helpotuksekseen, että koirat ovat turvassa. rhea antilooppi pilaa Kakuli-lauman metsästyksen. Haikarakolonia toipuu pennun kuolemasta. Luontokuvaaja Julz Braatvedt lähtee Etelä-Luangwan kansallispuistoon Itä-Sambiaan, missä hän seuraa kolmea villikoiralaumaa kuuden viikon ajan kuivan kauden aikana. Britannia, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 4.
2024-09-23 06:20:00
Julian saa kutsun keskellä yötä pelastamaan lehmän hengen. Eläimen kohtu on luiskahtanut poikiessa ulos. Thirskissä lammasfarmari Richard Todd on tullut kiireellä tapaamaan Peteriä. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 9 jakso 3.
2024-09-23 07:05:00
Peter hoitaa vastasyntynyttä Marshmallow-varsaa. Se tarvitsee apua tärkeän ensimmäisen maitoruokinnan aloitukseen. Julian tekee leikkauksen vastasynnyttäneelle Bea-labradorille, joka on syönyt sukan. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 9 jakso 4.
2024-09-23 07:50:00
Julian perustaa Jackien alpakkafarmille veripankin. Siihen kerätään näytteitä, joista voi olla hyötyä tilan pennuille. Peter kiitää keskellä yötä auttamaan poikimisvaikeuksissa olevaa lehmää. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 9 jakso 5.
2024-09-23 08:35:00
ssa on syksy, eikä eläimillä ei ole paljon aikaa ennen kuin talvimyrskyt alkavat piiskata luontoa. Kaikki liikenevä ruoka pitää käyttää hyväksi ennen kuin se jää syvän lumen ja jään alle. on maailman toiseksi suurin maa, missä selvitäkseen eläinten täytyy olla sitkeitä. Uutterat majavat, jääkarhut, pikkuruiset sammakot - jokaisella eläimellä on oma selviytymistarinansa. Britannia, dokumenttisarja, 2018.
2024-09-23 09:20:00
on lumen ja jään peitossa ja eläimillä on vaikeaa. Majavien pitää pärjätä syksyllä veden alle varastoimansa ruuan turvin, mutta napaketuilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin etsiä haaskoja. on maailman toiseksi suurin maa, missä selvitäkseen eläinten täytyy olla sitkeitä. Uutterat majavat, jääkarhut, pikkuruiset sammakot - jokaisella eläimellä on oma selviytymistarinansa. Britannia, dokumenttisarja, 2018. kausi 1 jakso 2.
2024-09-23 10:10:00
ssa on talvi, mikä tarkoittaa eläinten selviytymistaistelua. Hengissä selviäminen ja taistelu toisia eläimiä ja sääolosuhteita vastaan vaatii kekseliäisyyttä ja kestävyyttä seitsemän kuukautta. sta löytyy puolet maapallon jäätiköistä, Amerikan korkeimmat vuoret ja mannerjäätiköitä. Harmaakarhut, valkopäämerikotkat, majavat ja napaketut tarvitsevat siellä sitkeyttä ja sopeutumiskykyä. Britannia, dokumenttisarja, 2017.
2024-09-23 10:55:00
Eläimet on ohjelmoitu lisääntymään ja kasvattamaan seuraavaa sukupolvea. n kevät on kuitenkin lyhyt, perheen perustamiseen on aikaa alle kaksi kuukautta ja samalla on jatkuva uhka pedoista. sta löytyy puolet maapallon jäätiköistä, Amerikan korkeimmat vuoret ja mannerjäätiköitä. Harmaakarhut, valkopäämerikotkat, majavat ja napaketut tarvitsevat siellä sitkeyttä ja sopeutumiskykyä. Britannia, dokumenttisarja, 2017. kausi 1 jakso 2.
2024-09-23 11:40:00
Yellowstone on yksi maapallon voimakkaimmista tulivuorista. Mitä sen purkaus saisi aikaan? Johtavat asiantuntijat käyvät läpi eri vaihtoehtoja, joita Yellowstonen purkauksesta saattaisi seurata. Britannia, dokumentti, 2022.
2024-09-23 12:30:00
Ninja-kilpikonnan sisäelimiin on tarttunut ongenkoukku. Kengurunpoikanen Edwina on löydetty yksinään. Musta lentävä koira Will tarvitsee sormiamputaation. Byron Bayn villieläinsairaalan eläinlääkäri Bree ja hänen tiiminsä hoitavat Australian kaikenlaisia villieläimiä, pikkuruisista nokkasiileistä koaloihin ja kenguruihin, kiertävästä autosta käsin. Australia, dokumenttisarja, 2021. kausi 1 jakso 10.
2024-09-23 13:20:00
Tilallinen Jackie soittaa Julianille, sillä kaksi hänen alpakkaansa on syönyt liikaa ruokakasasta, ja eläimet vaahtoavat suusta ja tukehtuvat. Niiden hengen pelastaminen on nyt minuuttipeliä. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2013. kausi 4 jakso 6.
2024-09-23 14:05:00
Maapallolla asuu pelottavia eläimiä, joilla on täysvarustelu huippupedon rooliin. Hampaisiin asti aseistettuina niillä on voimaa, jolta vain harvat voivat välttyä. Tietyt eläimet ovat osanneet hioa metsästystaitonsa mestarilliselle tasolle. Nämä eläimet menestyvät elintaistelussa kokonsa, voimansa ja niille ominaisten aseiden avulla. Etelä-Afrikka, dokumenttisarja, 2020.
2024-09-23 14:50:00
Linnut eivät ole ainoita, jotka nauttivat elämästä yläilmoissa, sillä nyt paljastuvat korkealla elämisen mestarit. Mitkä lajit saavat pronssia, hopeaa ja kultaa luonnon korkealentoisimpina eläiminä? Eläimillä on monenlaisia uskomattomia, aikojen kuluessa kehittyneitä selviytymiskeinoja. Ohjelmassa listataan Top 20 parasta eläinlajia kussakin kategoriassa. Britannia, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 4.
2024-09-23 15:40:00
Tapa tai tule tapetuksi: eläinten valtakunnan 20 parhaalla saalistajalla on keinoinaan hämmästyttäviä taktiikoita, kekseliästä tiimityötä ja verratonta nopeutta, sisua ja väijytystekniikkaa. Eläimillä on monenlaisia uskomattomia, aikojen kuluessa kehittyneitä selviytymiskeinoja. Ohjelmassa listataan Top 20 parasta eläinlajia kussakin kategoriassa. Britannia, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 5.
2024-09-23 16:35:00
Makgadigadin altaiden mysteereitä katsotaan nyt hyeenaemon ja sen klaanin silmin eläinten kulkiessa alueella armottomassa kuumuudessa. Etelä-Afrikka, dokumentti, 2023.
2024-09-23 17:25:00
Jeremy aloittaa uransa suurimman tutkimusurakan selvittääkseen, mitä tapahtui RMS Laconian yli tuhannelle matkustajalle, jotka upposivat torpedoiskun jälkeen Keski-Atlantille toisessa maailmansodassa. Äärimmäisyyksiin pyrkivä kalastaja Jeremy Wade etsii petokaloja, jotka ovat mieltyneet ihmislihan makuun. Jeremy näyttää rikosteknisin keinoin, miten petojen anatomia on rakentunut tappamista varten. Britannia, dokumenttisarja, 2017. kausi 9 jakso 6.
2024-09-23 18:20:00
Mayan temppelit nousevat korkealle Yucatanin metsien ylle. Vetistä alamaailmaa tutkitaan edelleen. Sieltä löytyy selitys sille, miten eläimet ja ihmiset selviävät kuivasta kaudesta. Dokumenttisarjassa nähdään Meksikon villieläimiä, maisemia ja kulttuuria Mayan muinaisissa temppeleissä, Sierra Madressa sekä Sonoran ja Chihuahuan aavikoilla. Britannia, dokumenttisarja, 2017.
2024-09-23 19:10:00
Selviytyminen perustuu syömiseen. Ilman ruokaa ei voi kilpailla kumppanista, ei voi puolustaa perhettään vaaroja vastaan, eikä saavuttamaan hyvää asemaa klaanissa. Eläimet taistelevat selviytyäkseen, mutta mitkä ovat ne syyt, minkä takia ne vaarantavat henkensä päivittäin? Mitkä ovat taisteluiden voittamisen tai häviämisen seuraukset? Espanja, dokumenttisarja, 2021. kausi 1 jakso 3.
2024-09-23 20:00:00
Eurooppaan uudelleen istutettu karhu parantaa tutkijoiden toivon mukaan maanosan ekosysteemiä, mutta onko Eurooppa valmis elämään rinta rinnan karhujen kanssa? Saksa, dokumentti, 2020.
2024-09-23 20:55:00
Transilvanian metsissä on säilynyt hengissä muinainen karhukultti. Euroopan suurin maapeto symboloi uudestisyntymää, mutta karhujen lukumäärän kasvaessa yhteenotot ovat väistämättömiä. Saksa, dokumentti, 2023.
2024-09-23 21:45:00
Tämänkertainen retki johtaa Bernin ylämaiden korkeimmilta huipuilta Aar- ja Rein-jokia pitkin Reinin vesiputouksille Schaffhausenin lähelle. Sveitsi Euroopan sydämessä on majesteettisten vuorten, vihreiden laaksojen, rosoisten maisemien ja välimerellisten järvien maa. Erilaisissa maastoissa elää ainutlaatuinen ja monimuotoinen eläimistö. Saksa, dokumenttisarja, 2018. kausi 1 jakso 3.
2024-09-23 22:40:00
Grisonsin kantoni tunnetaan talviurheilustaan ja hiihdon jälkeisestä viihde-elämästä, mutta villieläimille kylmä ja runsasluminen ilmasto tarkoittaa jatkuvaa selviytymistaistelua. Sveitsi Euroopan sydämessä on majesteettisten vuorten, vihreiden laaksojen, rosoisten maisemien ja välimerellisten järvien maa. Erilaisissa maastoissa elää ainutlaatuinen ja monimuotoinen eläimistö. Saksa, dokumenttisarja, 2018. kausi 1 jakso 4.
2024-09-23 23:30:00
Ninja-kilpikonnan sisäelimiin on tarttunut ongenkoukku. Kengurunpoikanen Edwina on löydetty yksinään. Musta lentävä koira Will tarvitsee sormiamputaation. Byron Bayn villieläinsairaalan eläinlääkäri Bree ja hänen tiiminsä hoitavat Australian kaikenlaisia villieläimiä, pikkuruisista nokkasiileistä koaloihin ja kenguruihin, kiertävästä autosta käsin. Australia, dokumenttisarja, 2021. kausi 1 jakso 10.
2024-09-24 00:20:00
Kylmässä ilmastossa elävät eläimet ovat kaikkein kestävimpiä. Maapallon kylmimmillä alueilla eläville eläimille on kehittynyt yllättäviä selviytymiskeinoja. Nyt pääsevät esille luonnon villeimmät, uskomattomimmat ja joskus oudoimmatkin eläimet. Ne ovat sopeutuneet elämään maapallon jokaisessa kolkassa. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 2 jakso 4.
2024-09-24 01:10:00
Kun paikallinen yrittäjä tarvitsee uuden kuormahevosen, suuntaavat kiinniottajaveteraanit takaisin Bald-vuorelle. Kun tulee vaikeuksia, kaikki osoittelevat kuitenkin vain toisiaan. Alkuperäisväestöön kuuluvat paikalliset, ekspatriaatit amerikkalaissiirtolaiset ja hevosten erikoiskouluttajat ryhtyvät pelastamaan majesteettisia villihevosia. Kanada, 2020. kausi 1 jakso 5.
2024-09-24 01:55:00
Peter lähtee naapuritilalle ja yrittää pelastaa vakavasti sairaan lampaan hengen. Paddy-cockerspanielilla on epätavallinen tyrä, minkä korjaamiseksi Julianin täytyy pohtia uusi keino. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 10 jakso 4.
2024-09-24 02:40:00
Peter poistaa patakintaan Wesley-terrierin vatsasta. Optikko huomaa vaivan tyttärensä Patch-kanilla. Julian tekee raskaan päätöksen silmän poistosta. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 10 jakso 5.
2024-09-24 03:25:00
Ninja-kilpikonnan sisäelimiin on tarttunut ongenkoukku. Kengurunpoikanen Edwina on löydetty yksinään. Musta lentävä koira Will tarvitsee sormiamputaation. Byron Bayn villieläinsairaalan eläinlääkäri Bree ja hänen tiiminsä hoitavat Australian kaikenlaisia villieläimiä, pikkuruisista nokkasiileistä koaloihin ja kenguruihin, kiertävästä autosta käsin. Australia, dokumenttisarja, 2021. kausi 1 jakso 10.
2024-09-24 04:10:00
Kylmässä ilmastossa elävät eläimet ovat kaikkein kestävimpiä. Maapallon kylmimmillä alueilla eläville eläimille on kehittynyt yllättäviä selviytymiskeinoja. Nyt pääsevät esille luonnon villeimmät, uskomattomimmat ja joskus oudoimmatkin eläimet. Ne ovat sopeutuneet elämään maapallon jokaisessa kolkassa. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 2 jakso 4.
2024-09-24 05:00:00
Kun paikallinen yrittäjä tarvitsee uuden kuormahevosen, suuntaavat kiinniottajaveteraanit takaisin Bald-vuorelle. Kun tulee vaikeuksia, kaikki osoittelevat kuitenkin vain toisiaan. Alkuperäisväestöön kuuluvat paikalliset, ekspatriaatit amerikkalaissiirtolaiset ja hevosten erikoiskouluttajat ryhtyvät pelastamaan majesteettisia villihevosia. Kanada, 2020. kausi 1 jakso 5.
2024-09-24 05:50:00
Julian kiiruhtaa tilalle hoitamaan harvinaisesta ja monimutkaisesta vaivasta kärsivää lehmää. Rakastettu Sweepy-koira odottaa Thirskissä, että Peter leikkaa sen ison kasvaimen. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 9 jakso 6.
2024-09-24 06:35:00
Peter saa soiton lammasfarmarilta. Uuhen synnytys on alkanut, mutta karitsat ovat solmulla emon sisällä. Julian ja Ann leikkaavat Nessie-koiran, jolla on kasvain rintakehässä. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 9 jakso 7.
2024-09-24 07:20:00
Julian tapaa llhasa apso -koira Georgien, joka on huonossa kunnossa pahannäköisen suukasvaimen takia. Peter tutkii lehmää, jolla on esiinluiskahtanut kohtu. Sen pelastaminen vaatii pikaisia toimia. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2019. kausi 9 jakso 8.
2024-09-24 08:05:00
Aitojen aavikkoleijonien elämä näyttäytyy katsojille nyt ensi kertaa. Eläimet liikkuivat rosoisessa vuoristossa, hiekkadyyneillä, loputtomilla sora-aavikoilla ja jopa Namibian luurankorannikolla asti. Itävalta, dokumentti, 2015.
2024-09-24 08:55:00
Namibin aavikolle eksynyt nuori leijona taittaa karua tasankoa. Kotoaan kauas ajautunut eläin etsii epätoivoisesti veljiään. Se on juuri aloittanut elämänsä matkan.. Itävalta, dokumentti, 2017.
2024-09-24 09:50:00
Gepardi selviytyy polttavan kuumassa ympäristössä, koska se on laiha, sen vaaleassa turkissa on mustia täpliä, se pystyy hyperventiloimaan ja haihduttamaan sylkeä nuolemalla paljon. Ilmastonmuutoksen uhka on riski etenkin maapallon kuumilla alueilla, kuten Afrikassa asuville. Pystyvätkö mantereen uskomattomat elävät olennot sopeutumaan siihen vielä hetken? Espanja, Britannia, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 3.
2024-09-24 10:40:00
Äärimmäisissä olosuhteissa elävät lajit voivat hidastaa normaalia lisääntymiskiertoa. Villikoirat jouduttavat biologiaansa useilla viikoilla, jotta pennut säästyisivät kuumuuden vaaroilta. Ilmastonmuutoksen uhka on riski etenkin maapallon kuumilla alueilla, kuten Afrikassa asuville. Pystyvätkö mantereen uskomattomat elävät olennot sopeutumaan siihen vielä hetken? Espanja, Britannia, dokumenttisarja, 2022. kausi 1 jakso 4.
2024-09-24 11:35:00
illa asuu useita erikoisia eläinlajeja, kuten fossa ja ai-ai eli sormieläin, joka on kenties koko maapallon eriskummallisin otus. Etelä-Afrikka, dokumentti, 2019.
2024-09-24 12:25:00
Eläinlääkäri James hoitaa kahden lemmikin hätätapausta. Eläinlääkäri Kiaraa huolettaa sinikielisen Edward-liskon kyhmy. Eläinlääkäri Kelly tekee leikkauksen kahdelle pienelle perhoskirjoahvenelle. Eläinlääkäri James Haberfield hoitaa epätavallisten lemmikkien vastaanotollaan Australian outoja ja ihmeellisiä eläimiä. Kolmessa pisteessä eri puolilla maata nähdään satoja eri lajeja joka viikko. Australia, dokumenttisarja, 2021.
2024-09-24 13:10:00
Julianilla on hoidettavanaan kaksi lehmää. Ensimmäiseltä poistetaan sorkasta kivi, mutta toisen ongelma on varsin eri laatua. Kili ei saa klinikalla silmiään auki. Skeldalen tiimi huolehtii eläimistä suurella sydämellä. Heidän asiakaskunnallaan on harvoin vakuutuksia, mutta eläin tulee aina ennen rahoitusta ja potilaat saavat hoidon päälle rutkasti rakkautta. Britannia, dokumenttisarja, 2013. kausi 4 jakso 7.
2024-09-24 13:55:00
Varo mihin astut - piilossa puukasan alla, puussa, tyhjissä koloissa ja pitkässä heinikossa piileskelee niin tappavia petoja, että yksi puraisu riittää kaatamaan täysikasvuisen norsun. Tietyt eläimet ovat osanneet hioa metsästystaitonsa mestarilliselle tasolle. Nämä eläimet menestyvät elintaistelussa kokonsa, voimansa ja niille ominaisten aseiden avulla. Etelä-Afrikka, dokumenttisarja, 2020. kausi 1 jakso 2.
2024-09-24 14:45:00
Eurooppaan uudelleen istutettu karhu parantaa tutkijoiden toivon mukaan maanosan ekosysteemiä, mutta onko Eurooppa valmis elämään rinta rinnan karhujen kanssa? Saksa, dokumentti, 2020.
2024-09-24 15:40:00
Transilvanian metsissä on säilynyt hengissä muinainen karhukultti. Euroopan suurin maapeto symboloi uudestisyntymää, mutta karhujen lukumäärän kasvaessa yhteenotot ovat väistämättömiä. Saksa, dokumentti, 2023.
2024-09-24 16:30:00
sta löytyy upeita luonnonmonumentteja, maisemia ja villieläimiä. Maa on johtosijalla Yhdistyneiden kansakuntien "kestävä kansallinen elämäntapa" -listalla. Britannia, dokumentti, 2022.
2024-09-24 17:25:00
Jeremyn uran suurin tutkimusurakka jatkuu. Hän etsii vedenalaisia syyllisiä, taistelee haita vastaan ja sukeltaa 700 metrin syvyyteen syvänmeren jättipedon luolaan. Äärimmäisyyksiin pyrkivä kalastaja Jeremy Wade etsii petokaloja, jotka ovat mieltyneet ihmislihan makuun. Jeremy näyttää rikosteknisin keinoin, miten petojen anatomia on rakentunut tappamista varten. Britannia, dokumenttisarja, 2017. kausi 9 jakso 7.
2024-09-24 18:15:00
Meksiko on valtava maa: pituutta on yli 3 200 kilometriä ja sitä hallitsee Sierra Madren mahtava vuoristojono. Matkalla kivistä selkärankaa pitkin luonnon upea monimuotoisuus näyttäytyy loistossaan. Dokumenttisarjassa nähdään Meksikon villieläimiä, maisemia ja kulttuuria Mayan muinaisissa temppeleissä, Sierra Madressa sekä Sonoran ja Chihuahuan aavikoilla. Britannia, dokumenttisarja, 2017. kausi 1 jakso 2.
2024-09-24 19:10:00
Rakkauden kieli ja lisääntymistaistelu stimuloivat eläimet kaikista näyttävimpään ja monimuotoisimpaan käytökseen: tanssia, haasteita, tappeluita ja taistelua paritteluoikeuksista naaraiden kanssa. Eläimet taistelevat selviytyäkseen, mutta mitkä ovat ne syyt, minkä takia ne vaarantavat henkensä päivittäin? Mitkä ovat taisteluiden voittamisen tai häviämisen seuraukset? Espanja, dokumenttisarja, 2021. kausi 1 jakso 4.
2024-09-24 20:00:00
Dinosaurukset hallitsivat maapalloa yli 150 miljoonaa vuotta sitten. Ne katosivat, kuten 75 prosenttia kaikista lajeista, ensimmäisessä massiivisessa sukupuuttokuolemassa 66 miljoonaa vuotta sitten. Maapallo kantaa merkkejä aurinkokunnassa sattuneista yhteentörmäyksistä, tulivuorten purkauksista ja maailmanlaajuisista ilmastokriiseistä. Sarjassa rekonstruoidaan näitä historiallisia katastrofeja. Saksa, dokumenttisarja, 2023. kausi 1 jakso 4.
2024-09-24 20:50:00
Tutustumme Snowdonian ainutlaatuiseen maisemaan, johon mahtuvat Llynin niemen villieläimet ja luonto, liuskekivikaivokset, sademetsää sekä vuorenhuiput Tryfan ja Mount Snowdon. Matkusta maailman kauneimpien maisemien halki, nauti laajoista näkymistä ja tarkoista yksityiskohdista. Upea kameratyö nostaa esiin jokien, viidakoiden ja vuorien loistokkuuden joka kuvakulmasta. Britannia, dokumenttisarja, 2021.
2024-09-24 21:40:00
Tutustu Australian Queenslandin ainutlaatuisen maiseman salaisuuksiin. Niihin kuuluu upeita kansallispuistoja, rikas alkuperäisväestön historia ja Ison valliriutan ihmeelliset korallit. Matkusta maailman kauneimpien maisemien halki, nauti laajoista näkymistä ja tarkoista yksityiskohdista. Upea kameratyö nostaa esiin jokien, viidakoiden ja vuorien loistokkuuden joka kuvakulmasta. Britannia, dokumenttisarja, 2021. kausi 1 jakso 2.
2024-09-24 22:25:00
Tutustu Skotlannin ylämaiden ainutlaatuiseen maisemaan, johon mahtuvat Loch Ness -järven syvät vedet, Ben Nevisin korkea huippu ja Isle of Skye -saaren kauniit näkymät. Matkusta maailman kauneimpien maisemien halki, nauti laajoista näkymistä ja tarkoista yksityiskohdista. Upea kameratyö nostaa esiin jokien, viidakoiden ja vuorien loistokkuuden joka kuvakulmasta. Britannia, dokumenttisarja, 2021. kausi 1 jakso 3.